Wednesday, May 1, 2013

Ruusu veripunainen sinne istuta...


Vapun aattona olimme saunomassa ja sitten kävelimme laitakaupugin läpi entiseen, pahamaineiseen työväestön asuttamaan, Lonttisten puutaloalueelle. Oli hämmästyttävän hiljaista koko yön. Aamulla heräsin auringon paisteeseen ja totesin päivänsinien venyneen kohti ikkunan vähemmän kirkasta lasia.

Radio Robin Hood lähettää Vappu varrasta ja työväen ja poliittisen laulun komeat ja lyyriset kaiut täyttävät huoneet. Samalla kuulemme työväenliikkeen historiaa. Noissa vanhoissa työväenlauluissa on voimaa. (Kuin muinoin körttivirsissä.)
Sanat ovat tutkimisen arvoinen asia; ne ovat riipaisevan kauniita kuvia köyhyydestä, puutteesta ja sorrosta ja rakkaudestakin.

Kuka tekisi laulun punaisten naisvankien muistolle. Heitä raiskattiin ja heitä tapettiin valkoisten toimesta. Jos punaisella naisella tai tytöllä oli pitkät housut jalassa hänet ammuttiin heti, koska se oli säädytöntä ja miehen kunniaa loukkaavaa. Tämän olen kuullut suullisena perimätietona.



Harrastimme kaupunkikävelyä päivemmällä. Vanhalla Suurtorilla oli vasemmiston yhteiset juhlat. Enkä tarkoita että siellä olisivat olleet demarit mukana.




Lintsistä, Moskovasta etelään olevasta kaupungista, oli saapunut tasokas nuorten tyttöjen ja lasten tanssiryhmä esiintymään.

No comments: