Konevitsa 3

Konevitsan luostarin palveluksiin osallistuimme voimiemme mukaan. Mieli oli rauhallinen ja iloinen. Turun toimintayksikkö on luostarissa hyvässä maineessa: Elsa-rouva on pitänyt munkit villasukissa, pipoissa ja paidoissa.

Luostarissa eletään luonnon, veljestön ja olosuhteiden mukaa. Kaikkinainen rationaalinen ajattelu unohtuu ja hyvä niin. Asiat vain järjestyvät lopulta. Jos palvelus ei ole pääkirkossa, pitää tehdä johtopäätös ja kävellä seuraavaan skiittaan. Konevitsassa voi mennä palvelukseen kesken kaiken. Loppuun asti on hyvä olla sillä veljestön perässä mennään ruokailuun. Ruokailussakin on omat sääntönsä, pitää havainnoida ja toimia.

Konevitsan saarelle täytyy pukeutua sään mukaan. Jos hakee viidentähden palveluja pyhiinvaellusmatkalta, Konevitsa on väärä kohde. Konevitsaan mennään nauttimaan hiljaisuudesta, aaltojen äänestä, kävelyretkistä ja vaatimattomasta olemisesta. Ennen kaikkea sinne mennään pyhiinvaellusmatkalle ja se edellyttää alistumista luostarin sääntöihin ja tapoihin.

Venäjän valtio on antanut rahaa ja ammattitaitoista apua konservointiin. Vanhat maalaukset tulevat pikkuhiljaa esiin. Igumenin puutarhaa ei enää ole, sillä multakerroksen alta on löytynyt katettu luostarin vanha piha. Neuvostovallan aikaan peitettiin maalaukset maalikerroksella.

Luostarilla on kasvimaat joita igumeni valvoo tiukasti. Jos ei tee työtä, voi mennä aamulaiturilla. Laiva lähtee mantereelle silloin ja laiskuri poistuu saarelta.



Saaren kasvisto on monipuolinen. Talkoolaiset keräävät elokuussa mustikoita ja muita marjoja. Ahomansikka kukki metsässä.

Matkanjohtajamme Yrjölle kiitos. Toivon että tapaamme samoissa merkeissä jatkossakin.