Kummipoikani, melkein viisi vuotta, oli mummolassa käymässä ja oli nähnyt käärmeen. Tai oikeesti sen näki Viivi joka rääkyi niin että loputkin mahdolliset käärmeet loittonivat. Käärme oli mennyt lujaa piiloon. Järkyttyi varmaan kohtaamisesta lapsi-ihmisten kanssa.
Tänä kesänä on paljon käärmeitä ja vakiojalkineet ovat tietenkin kumisaappaat.
Silloin kun olin lapsi ja asuin mummolassa, ei käärmeitä nähty. Oli niittokoneet ja muut maatalouskoneet, jotka pitivät tärinää yllä. En usko että käärme edes kuulee mitään ääniä, sen täytyy tuntea tärähtelyt ihollaan. Ensimmäisen käärmeen näin aikuisena saaristossa.
Olin melankolinen lapsi ja tunsin ihanan tuskaisaa värinää kun katselin vihreitä niittyjä ja tiesin että syksy tulisi. Niin kuin se tulikin. Aina.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment