Monday, April 14, 2008

Hauskat hautajaiset

Kylän asukkaista enemmistö on nyt, ja on muistissani aina ollut, naisia ja erityisesti vanhempia naisia. Miehet kuolivat kuka mihinkin, ennen aikaisesti ja arvaamottomasti. Sitten kuoli erikoisen mummon mies. Pidettiin hautajaiset ja oli kestit mainiot. Pappi puhui kauniisti.
Parin viikon päästä saapuivat kutsut suullisesti saapua saman vainajan hautajaisiin. Koska ensimmäiset olivat niin hauskat, oli mummo päättänyt pitää toiset hautajaiset. Pappia ei kyllä tällä kertaa ollut, mutta hauskaa lienee ollut siitä huolimatta,tai juuri siksi. Näistä hautajaisista puhutaan vieläkin. Erikoinen mummo lienee itsekin kuollut jo monta vuotta sitten. Leganda jäi elämään.














Turussa törmäsin erilaiseen surun kulttuuriin. Täällä suru on yksityistä. Itä-Suomessa se on aina ollut yhteisöllistä. Asia kävi ilmi kun erään tutun omainen kuoli ja hänen itäinen ystävänsä sanoi olevansa käytettävissä mikäli henkilö ei haluaisi olla yksin. Henkilö lähes loukkantui moisesta tungettelusta. Omaisen kuolema on täällä yksityisasia. Suru on surtava yksin tai yhteisesti. Molemmat tavat ovat oikeita.

No comments: