Monday, June 4, 2018

Matkalla


Karvionkoski Heinävedellä. Taukopaikka pitkän ajomatkan keskivaiheilla. Emme käyneet luostareissa. En ole halunnut mennä enää aikoihin. Joskus on vain pidettävä välimatkaa ihan itsen vuoksi. Nunna Elisapetin katoaminen on mysteeri ja sellaiseksi jääneekin. Heinävedellä on synkkä varjo erinäisten väkivaltaisten kuolemien ja selvittämättömien rikosten paikkana. Kaunis miljöö ei aina ole viaton.

Hautausmaan pitkä käytävä. Mäntyjen reunustama hiekkamaa Koitereen rannalla. Hiljainen kylä joka joskus on suorastaan uhkaavan pysähtynyt. Lapsuudessani tuo kylä oli isompi ja kuitenkin silloinkin oli tunne että kaikki eivät ole yhtä mukavia. Opin lukemaan ihmisten silmänliikkeistä paljon.


Mennyttä aikaa edustaa tämäkin separaattori eli maitokone, sitä veivattiin kammella tiettyyn nopeuteen ja niin erosivat kerma ja kurri toisistaan. Suoraan lehmän tissistä lypsetty maito oli lämmintä ja vahvaa ja ainoastaan lapset saiva tai pystyivät juomaan sitä, Se oli vahvaa ja makeaa. Maitoa sellaisenaan ei juotu, vaan se jalostettiin piimäksi ja voiksi veivi tai mäntäkirnussa. Mäntäkirnu oli puusta, veivikirnu oli metallinen. Kokkelia ja viiliä tehtiin kuoritusta maidosta ja piimää jatkettiin myös vedellä.

Vahinko etten löytänyt "kotimuseosta" puista mäntäkirnua. Minusta se oli ihana. Se oli puinen kapea ja korkea puukirnu jossa männällä kirnuttiin rytmikkäästi ja usein myös laulettiin. Voi nostettiin isolla voikauhalla voisoikkoon ja pestiin kauniin keltaiseksi ja suolattiin. Jotkut kesäasukkaat halusivat ostaa voita sen hyvän maun vuoksi. Voin oli oltava puhdasta, eikä "russakanjalkoja" saanut löytyäå.

No comments: