Sunday, October 16, 2016

Maailmamme on romahtava tapahtuma jo nyt

Luin Claes Anderssonin Oton elämän jatko-osan. Pidin siitä, kirja on muutakin kuin vanhenevan miehen ruumiin rapistumisen kuvausta, se on aivan muuta ja siksikin merkittävä. Claes Anderssonin kirjojen yleismaailmallinen humanius on kunnioituksellista.

Menin kirjastoon ja löysimme Elena Ferranten kirjan Hylkäämisen päivät. Amalian rakkaus luettiin juuri. Kaunista kieltä ja tarina on lumoava. Odotan että hänen Loistava ystävä kirjansa putkahtaisi kirkaston hyllyyn. Lukunurkkauksessa sitä voisi lukea mutta en oikein viihdy siellä. Syy on minussa, ei kirjastossa.

Sitten lainasin ohuen kirjan jonka välissä oli hieno kirjanmerkki.





Kävelimme rantapolkua ja kohtasimme naisen jolla oli silmäkulma auki ja mustelmilla. Mies pauhasi englanniksi rumasti. Vastaantulijat sanoivat että huutoa oli ollut jo jonkin aikaa. Naisella ei ollut puheoikeutta kuulemma. Toivoin mielessäni naiselle kaikkea hyvää.

Ilta pimenee. Jos joku väittää että maailmamme romahtaa kohta, niin se on väärä havainto: Maailmamme on koko ajan romahtuva tapahtuma.

No comments: