Syyskuun viimeinen päivä. Taivas sininen, tuuli ajaa pilviä ja tanssittaa puiden oksia ja latvoja. Nuori harakka keikkuu vajan katon reunalla. Oikeat runoilijat ja kirjauilijat patsastelevat kirjamessuilla; kotiseutujuhlan tuntua. Satakunta on teemana ja sieltähän pomokin on kotoisin. En kestä kirjamessuhallien kohinaa, mieluummin metsän kohinaa minulle.
Taustalla soi sellokonsertto. Naapurin muuttoauto kolisee, on hyvä että ihmisillä on asuntoja, se ei ole itsestäänselvää nyt, eikä tulevaisuudessa. Suomi on täynnä asumattomia taloja, köyhien asua ja nauttia luonnosta. Monenkin tulevaisuus on omavaraistaloudessa. Vanhat taidot ruoan kasvattamiseksi on opittava näissä hengissäselviämisen taistoissa. Unohdettava roskaruoka ja pinnalliset elämäntavat.
Ortodoksit eivät ymmärrä miksi karjalan kieli on tuettava kieli. Minusta sen tukeminen on kulttuuri teko. Turkulaiset ortodoksit jotka ovat aina olleet kermakupilla, eivät ymmärrä vähemmistökansojen asemaa ja oman kielen tärkeyttä. Arkkipiispamme Leo on edistänyt karjalan kielen aseman ja säilymisen eetosta hienosti. Hän esiintyy kirjamessuilla ainakin kahdessa tilaisuudessa, toisessa ovat mukana Kari Mäkinen ja Tarja Halonen. Karjalan kieli on elpynyt Venäjän karjalaisissa kylissä, totesin matkalla Uhtualle viime kesänä.
Leo on julkaissut ainakin kaksi runoteosta karjalan ja Suomen kielillä.
No comments:
Post a Comment