Lyydia täti oli kova työihminen. Hän ei ollut jouten muualla kuin kirkossa ja kylässä. Kun omalla pellolla ei työtä riittänyt, hän auttoi muiden pelloilla. Jos häneltä työ loppui, niin hän alkoi napsutella sakseja. Se tarkoitti: onko jossakin leikattavia matonkuteita. Lyydia katseli joskus telkkaria ja sanoi kun joku pari suuteli että "turpasylttyä" ja etsi hyödyllisempää tekemistä.
Hän oli suosittu henkilö sukumme piirissä, mökin ovi oli aina auki lapsille, nuorille ja muille ihmisille. Vanhemmiten hänen nivelensä löystyivät ja kerran kaupunkimatkalla kadulla kävellessä jalkaterä kääntyi menosuuntaan ja kantapää eteen. Täti kiersi jalkaterän paikalleen ja taas mentiin.
Lyydia oli ollut naimisissa Tuupovaarassa varakkaan vanhanpojan kanssa. Taisi olla aikamoinen patriarkka, sillä Lyydia sanoi nuorille naisille jotka halusivat naimisiin että "Siihen autuuteen kyllä ehtii hinkumattakin." Hän tarkoitti että autuus tässä tapauksessa oli vähemmän autuas. Hänellä ei ollut omia lapsia. Sota-aikaan talo muonitti sotaväkeä. Heillä oli aina lähtövalmius päällä mikäli vihulainen tulisi. Melkoista hermopeliä, luulen. Äitini oli 15v. ja asui tätimme luona tuolloin.
Lyydillä oli sipulinuttura. Yöksi hän letitti tukkansa siveästi letille. Leskenä hän muutti kotivaaralle kotikyläänsä. Kerran yksi herastuomari saapui kosimaan puhemiehen kanssa tuoden appelsiineja tuliaisiksi. Täti täräytti rukkaset ja syötti appelsiinit naapurin lehmille. Tiedä mitä lemmenkonsteja oli niihen ruiskutettu. Hän oli päättänyt että yksi naimakauppa sai riittää.
Kerran kun täti oli haettu kotimieheksi erään äidin sairastuttua ja sairaalassa. Täti kertoi piilottaneensa sänkyynsä halon siltä varalta että mies tulisi sänkyyn yöllä.
Kaipasimme häntä kovasti kuoltuaan. Äitini luultavasti kaikkein eniten.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment