Saturday, January 23, 2010

Herta Mülleria lukiessa

Opiskelija-asuntolan vieressä seisoi viisi tyttöä. Lasikaapissa riippui Lolan kuva, samanlainen kuin puolueen jäsenkirjassa. Kuvan alle oli ripustettu paperilappu. Joku luki ääneen: Tämä opiskelija on tehnyt itsemurhan. Me tuomitsemme hänen tekonsa, ja halveksimme sitä. Se on häpeäksi koko maalle.

Hirttäytynyt Lola erotettiin puolueesta ja korkeakouluata kaksi päivää myöhemmin kello neljä iltapäivällä suuressa juhlasalissa. Läsnäolijoita oli satapäin.

Herta Müllerin Sydän eläin on kolmas kirjansa jonka sain lainattua kirjastosta. Lukuelämys oli valtava. Katsoin myös Kommunismin tuhon viimeisen osan Teemalta sunnuntaina. Se käsitteli Romaniaa ja Ceausescujen aikakautta. Eikä siitä sen enempää.

Suomessa pakkaskausi jatkuu kuulemma helmikuun puoliväliin ja keväästäkin tulee viileä ennusteiden mukaan. Kaklúunissa palaa tuli. Aloitan tänään Sirpa Kähkösen tuotannon lukemisen.

2 comments:

Mataleena said...

Elaine Ceausescu ei selviytynyt kansakoulusta,(lukihäiriö?) mutta se ei estänyt häntä julkaisemasta kirjoittamaansa kemian oppikirjaa. Otava julkaise käännetyn version 1980-luvulla suomeksi. Saisikohan sitä enää mistään?

Liisa said...

Sirpa Kähkösen kirjat ovat hienoja. Kannattaa lukea koko trilogia, vaikka erikseenkin ovat kiintoisia.

Liisa