Thursday, November 19, 2009

"Talonvaltaus lailliseksi"

Tänä aamuna Turussa talonvaltaajat häiritsivät, Turun Sanomien mukaan, oikeuden istuntoa. He kiipeilivät oikeustalon ikkunoiden taa ja häiritsivät. Poliisit soitettiin paikalle, mutta ikkunoissa ei enää silloin ollut ketään. Talonvaltaajat oliva saapuneet paikalle koska Kulttuurikeskus Jokikadun talonvaltauksessa syytettynä olevaa kolmea nuorta syytettiin aution rakennuksen hallinnan loukkauksesta, vahingon teosta ja niskottelusta virkavaltaa vastaan. Turun kaupunki vaatii 1000e korvausta.

Talonvaltaajat vaativat talonjen valtausta lailliseksi ja Vaihtoehtoisen Autonoomisen kulttuuritalon perustamista Turkuun.


Turussa kyllä riittää autioina lojuvia taloja. Kysymys lienee enemmänkin vanhoillisuudesta ja vinoutuneesta toimintamallista. Suurille rakennusfirmoille lahjoitetaan puoli-ilmaiseksi rakennuksia mutta nuorisolle pelkkää märkää rättiä naamaan. Poliittisesti aikamme on niin oikeistolaistunutta ettei edes vihreitä erota kokoomuksesta. Arvot yhteiskunnassamme ovat muuttuneet todella koviksi. Ihmettelin Oras Tynkkysen lausuntoa että ilmastonmuutoksen torjunnan kuluja ei pidä sälyttää tuotanto-ja pääomaluokan maksettavaksi, vaan palkkatyötätekevien ja muiden tavallisten ihmisten maksettavaksi. On sitten kaikottu kauas Koijärvi-ajoista.

Toivottavasti tällaiset oikeudenkäynnit voitaisiin tulevaisuudessa sovitella muualla kuin käräjillä. Säästettäisiin yhteiskunnan varoja. Selkäpiitäni karmi eilen uutisissa väläytetty "rahalla oikeuden ostaminen". Mistä ihmeestä tämä malli on kehitelty?

No comments: