Tuesday, July 31, 2018

Niin äkkiä tapahtuu kaikkea

Kulottunutta nurmikkoa jokirannassa. Kuoleman kuuma ja kostea kosketus luonnossa. Kuukauden päästä kukaan ei muista, vaan päivittelee kylmää ja koleaa, vaikka todennäköisesti on ajankohtaan nähden lämmintä.

Mietin mielessäni lausetta:" Kuoli ilman ehtoollista, koska pappia juuri silloin ollut." Miten tärkeätä viimeinen ehtoollinen on kuolevalle. Eikö luterilainen pappi voi antaa ehtoollista ortodoksipapin sijaan, mikäli tilanne on toivoton. Onko se kiellettyä. Nämä ovat arkijärjelle käsittämättömiä asioita. Jos asuu kaupungissa, luulisi asian järjestyvän.

Mitenkähän meikäläisen käy tuonen tultua. Hyvin käy hautaaminen, muusta en menisi sanomaan etukäteen. Minulla on pakanallisia aistimuksia tutuista kuolleista ja he ovat iloisia ja onnellisia.

Huomenna alkaa elokuu ja samettiset yöt.


Sunday, July 29, 2018

Heinäkuun viimeisiä päiviä



Satoi ja ukkosti yöllä. Ei kuitenkaan tarpeeksi, kuumennut asfaltti ja maa haihdutti veden hetkessä ja ilma ei viilentynyt juurikaan. Helle jatkunee vielä jonkin aikaan. Olisiko nälänhätä mahdollinen Euroopassa ja Suomessa katovuoden jälkeen? Ruoan hinta tulee nousemaan ja vihannesten ja juuresten hinta nousee kohta ihan varmasti.

Meillä sisällä on viileää sillä mies tuli Lapista ja laittoi viilennyksen päälle. Minua viluttaa. Uskon Japanilaiseen ajatteluun elimistön häiriintyvän lämpötilojen vaihtelevuuteen. Tasainen lämpö ulkona ja sisällä olisi suositeltavaa.

Ilomantsilaisessa kylässä lenkkeilijä juoksi ja samaan aikaan emokarhu juoksi kymmenen metrin etäisyydellä vieressä ja pennut perässä. Karhulla on kokoonsa nähden pienet keuhkot, joten se juoksee lujaa vain vähän aikaa. Tuo sama karhu-emo on ollut siellä monta vuotta, luulis hänenkin haistavan tutut ja vaarattomat ihmiset. Karhu on hän mitä suurimmassa määrin.


Aurajoessa lipuu mitä oudompia veneitä nykyään. Yliopistonkadun päässä nuoret rakensivat taideteosta hylätyistä kaljatälkeistä ja pikaruokaroskista.

Kauppatori on kamala nykyään. En vastusta arkeologisia kaivauksia, pelkään niiden jälkeistä aikaa.



Thursday, July 26, 2018

Valaistunut mihin

1980-luvun lopulla kun useimmat tiesivät mitä olisi tulossa ja usko Neuvöstoliiton hajoamisesta oli selviä viitteitä, niin mieleeni tuli minkälaisia puhdistuksia oli tulossa pienissä suomalaisissa piireissä. Seikkiksessä oli havaittavissa hysteriaa : Yksityinen Radio Auran aallot perustettiin ja Seikkiksen demarit ja kokoomus epäilivät että voiko nuo kommunistit olla luotettavia (Hah,hah). Itse olin käynyt liian usein Neuvostoliitossa ja se oli epäilyttävää. Meillä ei oltu stalisnisteja, he sylkivät päälle ja haukkuivat fasisteiksi.
Vihreäliike alkoi nousta Koijärven tapahtumien vuoksi tietoisuuteen. Seikkiksen muutamat ohjaajat kertoivat miten vihreät haisivat ja olivat entisiä stalinisteja. Buthalainen teki natsimerkkejä.

Sitten sain ihan järjettömän idean mennä Tampereen Steiner-seminaariin. Ei olisi pitänyt mennä.
Minut oli luokiteltu ties miksi ennen kuin edes aloitin valaistumiseni. Turussa demarit vihasivat Steineriä ja kouluja. Se siitä. Yksi miespsykologi ilkeili ihan oikeasti. Sama tyyppi suorastaan vaati yhtä tuttavaani lähtemään pois kotoaan koska mies todennäköisesti tappaisi hänet lähitulevaisuudessa. Se mies oli liian älykäs tappaakseen ketään. Toivottavasti tuo psykologi Steineristi älysi mennä elinkeinoelämän palvelukseen, siellä tarvitaan köyhien kyykyttäjiä. Kaikenlaista porukkaa on tullut kohdattua; siinä sitä valaistui. Steineristeille ja ortodokseille on yhteistä elitistisyys korkeammalla tasolla. Molemmat korostavat vapaata tahtoa, mutta jonkin ajan kuluttua tahtosi yritetään lsittaa"kassakaappiin" itsesi ulottumattomiin.

Miten ihmeessä yksi turkulainen epäpätevä opettaja pääsi niin helposti Steineropettajaksi Turussa. Sitten kuulin hänen miehensä sukunimen ja kas kummaa mutkat suoriksi vaan. Mies oli arkkitehti ja kotoisin Tampereelta.


Saa nähdä miten valaistunut olen katsottuani alkavan Neuvostoliittolaisen elokuvan Teiden vartiointi.

Wednesday, July 25, 2018

Lintu hakeutui vihreiden lehtien alle kuolemaan

Kuolemaatekevä pikkulintu rantapolulla. Niitä näkee joskus ja ne yleensä hakeutuvat vihreiden lehtien alle kuolemaan. Minusta on kuin loppukesän tuoksuja ilmassa. Ehkä sisäinen kelloni on häiriintynyt.

On Laituritapahtuma ja kaikki ovat siellä. Tom Jones ei saapunut Turkuun. Vanha mies, mitä hän vielä yrittää todistaa ja kenelle. Muistan "Dilailan," siinä oli tramatiikkaa. En kuitenkaan ole fani.

"Maaseututresitenssiä" vasta päätä on kampaamo, jonka omistaja väittää että on tehnyt, noin 100 vuotta sitten, punajuurenvärisen värjäyksen ja portaita. Hän sekoittaa johonkin toiseen. En ole käynyt kampaamoissa enää aikohin, ja tukka kasvaa.


Aloitin Leena Krohnin Kadtus kirjaa ja olen lumoutunut. Kirjan alku on vangitseva. Jatkan lukemista.

Helteisen päivän ilta. Onneksi tuuli käy ylitseni. En halua ilmastointi ilmapumpun tuottamana. Sain viimeksi kurkun kipeäksi. Tasainen lämmin on hyvä.

Tuesday, July 24, 2018

Rikotut ruusut, vesiskootteri joessa ja herrojen rituaalit

Minä en ymmärrä ruusujen elämästä juurikaan. "Maaseutu asuntomme" uuden lämpöjärjestelmän työmaalla olivat myllänneet naapurimme ruusupensaan pahasti. Otin lapion ja yritin korjata peittämällä mullalla jäljellä olevat juuret ja kannoin sadevettä paljon. Minusta jotain on yritettävä. Naapuri on kaukana Satakunnassa tavoittamattomissa.

Jokirantaa kävellessä näin vesiskootterin hiljaa lipumassa jokea pitkin. Toivottavasti heillä oli tuntuma joen muta- ja kivikarikoihin. Joki on yläjuoksulla todella matala.

Torin myyntipöydät ovat harventuneet.

Mitä miettivät T-Parkkiherrat ja demarit ja kokoomus. Oletteko käyneet Vepsässä viime aikoina "rituaaleissa" munia tervaamassa? Mitähän teidän vaimonne ja naisystävänne mahtoivat suhtautua moiseen. Muistan hyvin tuon poliittisen ilmapiirin. Seikkiksen demarien lojaliuden demareille ajojahdin ja mitä erimieltä olevat joutuivat sietämään. Yksikin ohjaaja keuhasteli minulle, "Etten minä saa tulla Seikkikseen enää." Sanoin hänelle että voin hyvinkin tulla, "vaikka oletkin kokoomuksen lastentarhaopettaja ja tyhmä, koska teet työtä alipalkalla koulutukseen nähden." Lisäksi hän levitti huhua että olin muka pahoinpidellyt lapseni sairaalakuntoon. En kyllä ollut.
Krista vittuili avoimesti, ( Hänen ex-miehensä oli demari ja taisi olla ihan herrojen kaveri) että "Sinä olet kuulemma kamala kun suutut." Jumalauta mitä paskaa satoi niskaan. Yksi tunne-elämältään estynyt ihan selvästi yllytti pirupäissään että pääsisi Katariinan luovan toiminnan ohjaajaksi. Olen tässä suorittanut monen vuoden projektia ja saanut selville että olisi hyvä jos olisi syntynyt Turussa, kuuluisi hyvävelinaiskerhoon. Olisi kokoomuksen tai demarien jäsenkirja
ja antaisi tietyille herroille pilua. Joskus jopa naisille. Tutkinta jatkuu vaikka Vaulan mielestä (Demari) mitä enenpi tutkii sitä enenpi haisee. On se kumma kun ei voi ihmisiin luottaa.

En pidä demareista. En pidä kokoomuksesta. En äänestä heitä. Muistan Leikkitoiminnata yhdenkin Amin. Hän oli suomenruotsalainen ja oli keskustellut erään Steineristin kanssa minun persoonastani. Samanlainen selkäänpuukottaja kuin steineristikin, Amin meni kaiketikin naimisiin erään matruusin kanssa. En tiedä aukeniko hänelle paikka Turun Leikkitoiminnassa vai ei. Luulisi suomenruotalaiselle aukenevan. Sijaisille kävi vähän ajan kuluttua huonosti, heidät poistettiin kokonaan. Heidät korvattiin pomojen lapsilla, etteivät nämä syrjäytyisi ja muilla jo syrjäytetyillä nuorilla.

Aidan takana soi arabimusiikki, En näe ktään tanssimassa napatanssia. Elokuu kolkuttaa kohta. Silloin ovat samettiyöt


Monday, July 23, 2018

Tänään huomasin keltaisia lehtiä jokirannan puissa

Eilen illalla tunsin syksyn. Sää oli hellelukemien tuntumassa mutta jokin tuntui olevan pielessä. Ilman haikea kuulaus pani epäilemään kesän lipsuneen kuukaudella aikaisemmaksi. Ruusut kukkivat täyttä päätä, kaikki kasvit ja marjat tuntuvat kypsyneen liian aikaisin. Tänään huomasin keltaisia lehtiä jokirannan puissa.

Aurigon valo lävistää viherkeltaisen lehvistön. On heinäkuun loppu puoli.

Pensaissa kahisi ja näin supikoiraa muistuttavan olion, tai ainakin luulin niin, liikkuvan sulavasti. Rotta se ei ollut koska sillä oli komea häntä ja se oli musta. Se muistutti lapsena näkemääni näätää. Voihan se olla minkki tai kärppäkin. Orava se ei ollut.



Tässä vastarannan vehreää rantaa. Kaupunkisuunnittelun virkamies haluaisi kuulemma hävittää tämänkin vihreän seinän. Vieläkö kaupungin johto ja liikemiehet käyvät salaisissa menoissa Vepsässä. Muinoin siellä tervettiin munia, ne eivät olleet lintujen, tai kananmunia. Silloin vapaamuurarit olivat mukana politiikassa, tontti, kaavoitus ja ronskissa kaupunkipurkusuunnittelussa ja toteutuksessa.



Tässä esimerkki hyvästä tölkkien jättämisestä kerääjälle, ei vieri jokeen. Minä olen saanut kiintiöni kerättyä jokin aika sitten. En pidä niistä tälkinheittäjistä jotka tunkevat huumeruiskuja, tupakantumppeja ja muuta outoa. Rantapolku on nykyään todella siisti ja rauhallinen.

Friday, July 20, 2018

Siunaava sade jatkuu

Pellavatossut täynnä vettä kahlata ja iloita sateesta. En ole kuullut kenenkään valittavan sateesta. Henkilökohtaisella itsekkyydelläkin on rajansa.

Katsoin toistamiseen Jukka-Pekka Valkeapään elokuvan Muukalainen. Se sai minut jälleen hiljaiseksi. Pidän tällaisista elokuvista, ne sopivat minulle. Tässäkin elokuvassa sataa paljon. Asioita, jotka eivät ole helppoja, tapahtuu.

Siunaava sade jatkuu.

Kulttuurihenkilö ja ihmisenä fiksu Jyrki Vuori on siirtynyt tuon`ilmaisiin.