Ylösnousemuksesta

Ikonien maalaajien nimiä ei julkaista. Kyseessä on Ylösnouseuksen ikoni. Ehdotin kerran Turun ortodoksiselle neuvostolle että kysyisen ikonin maalaajalle annettaisiin vapaus maalata tämä ikoni seurakuntasalin päätyseinälle, tai alustalle, joka kiinnitettäisiin seinään. Eräs henkilö vastusti, koska seinä melko varmasti hylkisi ikonia. Mene ja tiedä.


"Totisesti, totisesti minä sanon teille: Jos ei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin, mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää." Nämä sanat ovat Karamazovin veljesten motto.

Kysymys on ylösnousemuksesta: Jotta siemen alkaisi kasvaa, on sen ensin kuoltava, ja näin myös Kristus kuoli noustakseen kolmantena päivänä kuolleista. Kristuksen ylösnouseminen on myös meidän ylösnousemuksemme. Nämä sanat ovat Dostojevskin hautaristissä. Johanneksen evankeliumi on Dostojevskille evankeliumeista tärkein.

Hän luki Johanneksen evankeliumia sen luonteen vuoksi, hän halusi tietää kuka on Kristus. Dostojevskin merkinnöistä on nähtävissä epäilys. Kristus ei ollut hänelle itsestään selvyys.

"Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" (Nathanael) "Tule ja katso."(0petuslapset) " Ellen näe naulan jälkiä hänen käsissää, en usko että hän elää."(Tuomas)

Karamazovin veljeksissä Dostojevski käsittelee ruumiin ylösnousemista. Ulkomaosesti teos päättyy traagisesti. Feodor Pavlovits on murhattu. Smertjakov on tahnyt itsemurhan ja Ivan on sairas ja hulluuden partaalla. Mitja Karamazov on tuomittu Siperiaan pakkotyöhön ja lopussa kuolee pikku Iljusa, romaani päättyy hänen hautajaisiinsa. Hautajaisruokana on pyöteitä blinnejä.

Samaan aikaan kuoli Dostojevskin oma poika ja teoksessa on tämä perhetragedia taustalla.

Eräs venäläinen tutkija on verrannut Karamazovin veljeksiä ortodoksiseen uskontunnustukseen."Odotan kuolleiden ylösnousemista ja tulevan maailman elämää."

Suurinkvisiittori II

Jumalanäiti käy helvetissä, on alkujaan kreikkalainen legenda
1600-luvulla oli tapana runoelmissa käyttää taivaallisia voimia maanpäällä. Nyt ei sitten puhuta Dantesta. Käräjäkirjurit ja munkit luostarissa panivat toimeen näytäntöjä, joissa näytölle tuotiin taivaallista väkeä, kuten madonna, enkeleitä,pyhimyksiä,Kristus ja jopa itse Jumala. Silloin oltiin vilpittömiä.

Moskovassakin esitettiin näytelmä Jumalanäidin matka kärsimysten kautta.

Rohkeudessaan se on Danten veroinen. Jumalanäiti vaeltaa läpi helvetin kärsimysten ja häntä opastaa enkeli Mikael. Jumalanäiti näkee syntisten kärsimykset. Siellä on hyvin mielenkiintoiset syntiset palavassa järvessä. Nämä syntiset, jotka ovat joutuneet tähän järveen niin syvälle etteivät voi uida pois, nämä "unhoittaa Jumalakin." Tässä on voimakas ilmaisu. Järkyttynyt Jumalanäiti lankeaa Jumalan valtaistuimen eteen itkien ja pyytää armahdusta kaikille helvetissä oleville syntisille, ilman erotusta. Hänen keskustelunsa Jumalan kanssa on mielenkiintoinen. Hän rukoilee, ei luovuta tai poista. Ja kun Jumala näyttää hänelle viimeisenä valttinaan poikansa lävistetyt kämment ja jalkaterät ja sanoo: " Miten minä voisin antaa anteeksi Hänen kiduttajilleen." Nyt Jumalanäiti käskee kaikkia pyhiä, kaikkia mattyyreita, kaikkia enkeleitä ja kaikkia arkkienkeleitä lankeamaan maahan ja rukoilemaan hänen kanssaan vapautusta, ilman erotusta, kaikille syntisille. Tämän seurauksena Jumala lakkauttaa kärsimykset joka vuosi pitkäperjantaista helluntaihin. Helvetissä kärsivät kiittävät Jumalaa huutaen:"Oikeamielinen olet sinä, Herra, kun olet näin tuominnut."

Tämä on johdatusta Suurinkvisiittorin todelliseen olemukseen

Dostojevski ja Job

Jobin kirja ei todellakaan ole lastenkamarikirjallisuutta. Dostojevski luki kuusivuotiaana raamattua ja Jobin kirja kiinnosti ja puhutteli häntä. Kärsimys kiinnosti. Voisi tietysti asettaa varovaisen ajatuksen siitä, mitä hänen lapsen mielensä käsitti lukemastaan.

Vanha Dostojevski kirjoitti vaimolleen että hän lukee nykyään taas Jobin kirjaa ja se saa hänet suorastaan sairalloisen innostuksen valtaan. Hän oli lukenut kirjaa jo lapsena ja se on kirja, joka teki häneen niin syvän vaikutuksen, että siitä tuli hänen elämänsä kirja.

Jobin kirja on koko raamatun ja ihmiskunnan vaikein kirja. Sitä on vaikea ymmärtää.

Dostojevskin oma elämä muistuttaa Jobin elämää, hän tunnisti siinä oman elämänsä kärsimyksen jonka Jumala hänelle antoi.

Dostojeskin uskon paradoksi on siinä, että mitä enemmän uskon suhteen on esteitä ja vastaväitteitä, sitä suuremmaksi käy halu uskoa. Tämä on myös Jobin teema. Tämä tuntuu ihan absurdilta.

Anteeksiantamisen lahja

Metropolissa asuva tätini tapasi käydä ostamassa oikeata beigialaista suklaata hienosta kahvilasta. Tätä kauppamatkaa varten hänen oli pukeuduttava aina tavallista hienommin. Nyt tätini asuu palvelutalossa ja toivon että hänelle tuodaan oikeaa suklaata sinne. Tuoksut ja maut nostavat muistoja esiin. (nim. aistien voima)

Tämä ikoni on erään henkilön maalama ikoni. Oli takavuorien nyttelyssä jossain ovenpielessä.

Kristillinen anteeksiantamus ei ole järjellä selitettävä, se ei ole humanismia. Se on ymmärrettävissä ainoastaan Kristuksen kautta. Kristus antoi anteeksi vihollisilleen.

Feodor Dostojevskilla oli anteeksiantamisen lahja. Hänellä oli tapana kävellä Pietarin katuja aina ennen kuin aloitti työskentelyn. Hän kirjoitti aina ainoastaan yöllä. Kerran hän oli taas kävelemässä köyhien korttelissa kun humalainen mies kävi hänen kimppuunsa. Tämä löi ja potki häntä. Onneksi lähistöllä ollut poliisi näki tapahtuman ja vei miehen poliisiasemalle. Dostojevski seurasi perässä, ja pyysi poliisia päästämään miehen vapaaksi. Poliisi sanoi ettei miestä voi päästää vapaaksi koska paperit oli jo kirjoitettu miehen pitäisi maksaa sakkoa. Dostojevski maksoi vaaditun summan ja mies oli vapaa. Kotona hänen vaimonsa kyllä huomasi mustelmat ja ruhjeet.

Tapaus tuo mieleen Serafin Sarovilaiseen kohdistuneen pahoinpitelyn. Serafim Sarovilainen pahoinpideltiin niin raaásti, että luostarin veljestö pelkäsi hänen kuolevan. Kun pahoinpitelijät saatiin kiinni, niin Serafin Sarovilainen vaati että heidät päästettäisiin vapaaksi, tai hän lähtisi luostarista.

Dostojevski samaistui Serafim Sarovilaiseen ja Kristuksen kärsimyksiin.

Luostarivanhus Sosima sanoi: "Kun näkee ihmisen synnit ja kysyy miten ne voisi voittaa omalla voimalla vai nöyrällä rakkaudella, jos kerran näin päätät, päätä nöyrä rakkaus ja voit voittaa kaikki maailman esteet. Nöyrä rakkaus on suurin voima maan päällä, toista sellaista ei ole.

Kristuksen rakkauden laki

En ole kotoutunut Suomeen vaikka olen asunut koko ikäni täällä ja myös sukuni monessa polvessa on suomalainen. Minä olen yksi niistä suomalaisesta jotka eivät ole kotoutuneet tänne. Voi olla että en kotoutuisi muuallekaan. (nim. kotoutumaton.)

Dostojevski kirjoittaa Karamazovin veljeksissä henkilökohtaisuuden laista. Luostarivanhus Sosima kertoo synnintunnustajasta joka on puhunut rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan."Mitä enemmän rakastan ihmiskuntaa, sitä vähemmän rakastan yhtä ihmistä." Haaveissani olen kohonnut sellaisiin sfääreihin että kykenen palvelemaan koko ihmiskuntaa. Menisin vaikka ristille ihmisten puolesta. Totuus on kuitenkin karu, en tulisi toimeen päivääkään toisen ihmisen kanssa samassa tilassa. Tilanne kävisi sietämättömäksi ja alkaisin vihata hyvää ystävääni vain siksi että hän syö ärsyttävällä tavalla. Mitä enemmän vihasin yksittäistä ihmistä, sitä vaomakkaammaksi kävi rakkaus ihmiskuntaa. En voi rakastaa ihmistä koska näen hänen kasvonsa."


Ihmistä on rakastettava sellaisena kuin hän on. Tämä on Kristuksen rakkauden laki, joka on ihmiselle mahdoton saavuttaa. Jos joku sen saavuttaisi, se olisi kristillinen uroteko.

Syyllisyydestä ja häpeästä vapautumisesta

Taistelussa pahaa vastaan tulee vääjäämättä vastaan syyllisyydestä vapautumisen teema. Syyllisyydestä ja häpeästä vapautuminen tuhoaa salailun ja ihminen vapautuu. Syyllisyyden ja häpeän salailun kannalla ovat instanssit jotka uskovat syyllisyydestä vapautumisen sovitulle järjestykselle vaaralliseksi.

Dostojeski tunsi Siperian karkotuksen aikana pakkotyössä ollessaan vankien kohtaloon uskomisen. He eivät tunteneet häpeää ja syyllisyyttä. Dostojevski uskoi vankien olevan lähempänä Jumalaa kuin muiden ihmisten. Hän uskoo että pois pahuudesta ei päästä syyllisyyden, häpän ja katumuksen kautta. Vapautuminen tapahtuu aidon kristillisyyden kautta.( Tässä ajattelmisen aihetta kaikille katumuksen mittaajille, jopa ortodoksisessa kirkossamme.)

Dostojevski ei ollut kriitikoiden suosiossa. Hän oli ihmisenä hankala ja pilasi seurapiirien kepeät kinkerit usein syvällisillä kysymyksillään joihin ei vastausta löytynyt.

Suurinkvisiittorin luku I

Karamazovin veljesten neljännessä luvussa käsitellään pahan ja pahuuden olemusta. Luvun nimenä on kertomus suurinkvisiittorista. Dostojeskin ihmiskuva ei ole hohdokas, kaunisteleva tai idealisoitu. Kuva on pikemminkin paljastava, rosoinen ja ihmiselle sokeeramaton, se näyttää myös pahuuden ja raadollisuuden. Dostojevskin perimmäinen tarkoitus lienee pahuuden tunnistaminen ja sen voittaminen.

Dostojevskin yhteydessä on hoettu mantraa että hänen moraalifilosofinsa tärkein anti venäläiselle ajattelulle on hänen pohdintansa hyvän ja pahan olemassa olosta maailmassa. Saksalainen filosofi Gottfried Lebniz (1646-1716) nimesi maailman pahuuden ja Jumalan hyvyyden välisen yhteensovittamuuden deotiikan ongelmaksi. Deotikalla tarkoitetaan kysymystä siitä, miten Jumala, joka on hyvä, kaikkitietävä ja viisas, sallii pahuuden olemassaolon maailmassa.

Dostojevski sijoitti deotikan Karamaazovin veljesten neljänteen lukuu suurinkvisiittorin lukuun, joka on kylläkin ihan itsenäinen teos.

Luvussa neljä Ivan ja Aljosa Karamazov istuvat arkisessa "räkälässä" ja Ivan alkaa kertoa 1400-luvulta peräisin olevaa legendaa Kristuksen toisesta tulemisesta . Legendassa Kristus ilmestyy Sevillan torille ja kansa tunnistaa hänet heti. Katolinen kirkko johtajineen tunnistaa kyllä Kristuksen mutta kieltää hänet ja vangitsee ja suurinkvisiittori suulla käskee Kristusta menemään takaisin taivaaseen sillä hän pelkää katolisen kirkon luoman järjestelmän järkkyvän pahast mikäli hän jäisi maan päälle.