Sunday, September 5, 2021

5.9.2021

Ilmoitus kirkon kallistuneiden portaiden taulussa. Suora videointi juhlan Jumalanpalvelusta epäonnistui. Kävelin lenkin tuulisessa kaupungissa, roskaa lentävää kaupunkipölyä ja kuluneita paperiroskia. Kävelykadulla puhui persujen edustaja ja siinä hän puhui tullessakin, vaaleat hiukset tutisi tuulessa. Ihmiset kuuntelivat ja tulivat vihaisimmiksi hetki hetkeltä. Poistuin paikalta, mahassa kiersi ja mielipaha nousi jostakin. Äitini (96) kertoi että kolmekymmentä luvulla (1930-luvulla) isänsä ostaneen punaiset mekot hänelle ja siskolle, se oli melkein provokaatio sillä isä oli suojeluskuntalainen. Jatkosodassa isänsä sirastui sotaväsymykseen ja rupesi käpykaartilaiseksi Nyt äitini haluaa punaisen feressinsä hautavaatteeksi, sinisen hän oli antanut minulle kauan sitten. Lainasin kerran feressiä eräälle seurakuntalaiselle, hän oli kaatanut kahvia valkoiselle puserolle ja palautti muinamiehinä pesemättä. Onneksi kahvitahra lähti pesussa. Turussa ei kukaan uskalla pukeutua kirkonmenoihin feressiin, täällä ollaan hyvin luterilaisia.

No comments: