Sunday, February 12, 2017

Turun ilmasto III

Noihin Turun ensimmäisiin kirjamessuihin liittyi kulttuuri iltamat. Esiintyjä joukko oli vaikuttava. Väinö Lesonen raakkui välihuutoja kuten tuolloin oli tapana. Jörn Donner vetelehti lavalle ja teki ainakin minuun vaikutuksen. Suomen Talvisota yhtye jakoi manifestiaan aulassa.

Nyt ihmettelen että missä oli Jarkko Laine. Jyrki Vuori oli kirjoittanut sketsin Turun patsaista joita aulassa esitti Olli Pellikka.

Kirjamessuilla varastettiin kuulemma kirjoja. Järjestäjä pyysi että Lounais-Suomen kirjailijat tarkkailisivat poistujia koska olivat sisäänkäynnin lähellä. Mahdoton vaatimus. Vartioita ei tuolloin ollut.

Monet noista esiintyjistä ja osallistujista ovat jo kuolleita ja unohtuneitakin. Silloiset nuoret radikaalit ovat nykyään vanhuksia. Yksi Lounais-Suomen kirjailijoiden sihteeri oli tiukin taistolainen jonka olen tavannut. Hän aloitti sihteerien palkitseminen rahalla ja lähtikin sitten DDRrään. Toinen rahasti surutta yhdistystä ja sai myös apurahoja merkillisen helposti. hänellä oli työhuone Vanhalla Suurtorilla ja hän vahti toisen muka kevytkenkäisen runoilijattaren poikaystäviä. Taistolaiset olivat pahenpia kuin krisrtityt siiveellisyys asioissa. Politiikka jylläsi.

En viihtynyt tuolla vuosikymmenellä erityisen hyvin.

Turun Kirjamessut vakiintuivat instituutioksi.

Turussa tänään -1.8 astetta. Aurinko paistaa. Kirkkaus on läpitunkevaa.


No comments: