Tua Forsströmin runokirja Mutta kuvittelin että sydän ei tunne rajoja (Otava 2008) on kiehtova ja taianomainen lukukokemus. Alkuvoimainen näkijä on läsnä. Arjen rutiinit on kestettävä mutta luontevasti mennään metsään ja luonnonilmiöihin. Eläimet hänen runoissaan ovat puhdassydämisiä ja lohdullisia.
Viheriöi niin kuin toukokuussa viheriöi.
Sataa niin kuin sataa toukokuussa kun viheriöi.
Kirkkaassa unessa me tiedämme uneksivamme.
Sataa, hevoset juoksevat sateessa.
(s.7)
Tua Forsströmille ominaisella tavalla runot kääntävät yön, unen ja sateen kieleksi, josta voi vain nauttia.
Näen sinut vielä pimeässä.
Ei ole paikkaa mihin jäädä.
Tulee karhu ja kiltisti vahtii.
Tulee susi ja sanoo.
Tumma punainen veri laskimoissa.
Heleä punainen veri valtimoissa.
Eikä missään unta niin hereillä
että siihen voisi jäädä.
(s.21)
Runojen suomennokset Caj Westerberg.
No comments:
Post a Comment