Sunday, June 29, 2008

Puhelias huhu

Turku on noussut muutamaksi päiväksi keskiaikaan. Vanhalla suurtorilla eletään vuotta 1413. Piispa Maunu II Tavast pitää kirkollista valtaa Turun tuomiokirkossa ja perustaa muun muassa Pyhän Ruumiin kappelin.


Maallinen hallitsija on vaihtunut Unionikuningatar Margareetan kuoltua ja unionia hallitsee kuningas Erik Pommerilainen. Turussa paikallishallitsijuutta halajaa Hans von Kampe ja muutama muu vallasta unelmoiva.



Rahvas elää omaa elämäänsä. Työtä tehtiin viikot ympäriinsä ja ainoastaan kirkolliset pyhimysjuhlat katkaisivat arkisen elämän. Kansa otti irti kaiken ilon sallittuina juhlapäivinä. 200-luvulta lähtien apostolien Paavalin ja Pietarin päivää on juhlittu 29.6. Silloin syötiin ja juotiin hyvin, koska latinalaisen sananlaskun mukaan "Kun vatsa on täynnä, on pääkin iloinen."

Rahvas pitää hauskaa maallisella tavallaan ja joskus kuumenee muukin kuin yleisen saunan kiuas. Naimakaupat ovat yleisen mielenkiinnon kohteena ja syntyy "kaupunkilegendoja". Sillä kuten latinalainen sananlasku sanoo: "Puhelias huhu mielellään totuutta valheilla rasvaa se pienestä alusta suuremmaksi valheiden avulla kasvaa." (suom. P. Tuomisto)
---
Keskiaikaisten markkinoiden siirtäminen Turun linnan läheisyyteen on mielenkiintoinen ajatus. Suunnitelman takana voi ajatella olevan taloudellisia pyrkimyksiä eräillä tahoilla. Ensinnäkin, en usko että kävijämäärät lisääntyvät ja toinen kysymys on, mitä tapahtuu Vanhan suurtorin miljöölle? Laitetaanko se tuottavampaan käyttöön?

No comments: