Päivä oli erityisen lämmin lokakuuksi. Ei tietoakaan räntäsateesta. Yö laskeutui ja hävitti rajat veden, metsän ja taivaan väliltä. Pimeyttä riittää aamuun asti. Valoja ei näy vastarannalta. Istun jälkilöylyssä, sytyttämättä valoja. Metsän äänet kuiskauksia. Linnut, kaikki poissa.
Äkkiä kaikki tuli tarpeettomaksi. Vain tämä hetki on elettävä nyt. Huomisesta en tiedä.
Minä ajattelen Sinua. Taivas vihmoo pehmeää vettä. Tarkovskille sade oli pyhä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment