Friday, September 14, 2007

Alussa oli sana

ja sana tuli lihaksi. Sitten tuli netti ja nettikeskustelut ja sana tuli suorastaan lihavaksi. Tukehtuu omaan mahdottomuuteensa ja palstat kuolevat ajallaan. Netti paljastaa ihmismielen matalikot ja haavoittuvuuden. Ihminen, johon on luottanut liikaa, panettelee sinua netissä ja paljastaa itsensä, koska kirjoittaa kuten puhuu.
En ole lukenut kaikkea mitä on 24.fi. Netti ei toimi kuin 15 kilometrin päässä ja moisen takia en soittojen perusteella läde pyöräilemällä kirjoituksia tarkistamaan.
Kirjoitan tätä kirjastossa ja aika on rajallinen hukattavaksi roskaan.

Rippi-isäni puhuu hyvää ihmisistä, jotka häntä vihaavat ja inhoavat. Pyysin kerran eräältä piispaltamme sielullista ohjausta koska rippi-isä oli hyllytetty. Hän ei edes vastannut, saati että olisi osoittanut jonkun mielestään hyvän papin. Tein johtopäätöksen, minun sieluni tila ei kiinnosta.

No, ei hätää, maailmassa on paljon ihania asioita. Löysin vanhan, ison takorautaisen avaimen. Laitoin sen entiselle vyötärölleni roikkumaan. Leikin seurakuntaemäntää.
Luulen, että olen kohta ilman seurakuntaa. Kudon kangasta, eikä kukaan edes uhkaa kantaa kangaspuitani ulos.

Rippi-isäni syytteet mitätöityivät uuden kirkkolain myötä. Tätä ei kerrottu kirkollisissa julkaisuissa. Totuus ei kiinnosta ketään.

Tulee kaunis päivä. Rantasipi on lopettanut huutamisensa tältä kesältä! Hiljaista.

No comments: