Heinäkuussa vaeltavat valkoiset maitovalaat jäämerelle

"Vienanmerellä, jossa yöt ovat poissa puoli vuotta, Iso Solovetskin saari kohottaa vedestä valkeat kirkkonsa, joita ympäröivät kiveen iskostuneesta jäkälästä ruosteenpunaiset, järkäleistä rakennetut kremlin muurit, ja tuon kremlin yläpuolella liitelevät ja kirkuvat kaiken aikaan Solovetskin harmaanvalkoiset lokit."

Aleksandr Solzenitsyn

Solovetskin luonto ja eläimistö oli varmaankin erilainen kun perustaja munkit saapuivat saarelle. Järkevintä luulisi olevan ollut saapua keväällä, jo siksikin että munkkien piti omin käsin rakentaa ensimmäiset asumuksensa. Meressä oli kalaa ja varsin pian he keksivät miten saadaan suolaa merivedestä keittämällä. Valkoiset maitovalaat vaelsivat jäämereen juhannuksen mentyä heinäkuun puoliväliin. Yöttömän yön valo oli varmasti totuttelua vaativa kokemus ja luultavasti myös kaamos oli opittava elämään.

Varmasti myös karhut, sudet ja muut pedot, puhumattakaan ihmisistä, laittoi munkit rukoilemaan kirves toisessa kädessä. Munkit olivat tunkeutujia alueelle jossa oli luonnonuskoista alkuperäisväestöä. Munkit toisaalta pakenivat maailmanääriin vainoja tai tsaarin lähettäminä maaperän kartoittajina, Tsaari oli kiinnostunut laajenemisesta pohjoiseenkin. Oli yleisesti tiedossa Solovetskin alueen luonnonrikkaudet. Edellisissä kirjoituksissa on ainaistoa näistä toimista.

Ilmastollisesti Solovetski on talvella karun kylmä, jäistä ja lumista, ja mereltä puhaltava viima lienee hyytävää. Jää oli silta mantereelle hyvässä ja pahassa. Kesällä voi lämpötila kohota helteiseksi, sadetta saadaan kohtalaisesti.

Solovetskin historia ja kulttuurihistoria on kiehtovan mielenkiintoista.

Neuvostoliiton alun uudelleenkasvatus-ja keskitysleiriltä karkasi 200 henkilöä Suomeen. Millä tavalla tai kenen avustamana. Rupesin ihmettelemään tätäkin muiden outojen tapahtumien ohessa.

Solovetskin Pyhät ja pahat

Solojevskiin lähetetyt munkit eivät suinkaan olleet pelkästään Jumalan sotureita, heillä oli myös velvoituksia keskusvallan taloudellisia ja yhtenäistämisen tavoittaita kohtaan. Venäjän luostarilaitos levittäytyi 1400-luvulla pohjoisen Venäjän osiin. Solovetskin luostarin perustajat Zosima, Savvati ja Herman olivat lukutaidottomia munkkeja, joilla oli intoa työssään. Oli tuolloin tapana että munkit ja nunnatkin rakensivat asumuksensa käsin itse.

Vasili III:n ja Iivana IV:n hallitusaikoina luostari sai tuntuvia lahjoituksia, luostari rakennettiin nykyisin nähtävään muotoonsa. Siinä on kilometri vahvaa muuria ja se sai myös vankilastatuksen. Luostarin muuri rakennettiin laivan muotoon. 1547 Savvati ja Zosima julistettiin pyhiksi ja heidät kanonisoitiin.

Luostarin historian kannalta merkittävä hahmo oli igumeni Filip Kolutsev ( 1507- 1569) hän oli luostarisäännön uudistaja, mittava rakennuttaja ja aikansa suuri lahjakkuus. Hengestään pääsi hänkin ja aivan erityisen julmasti; hänet kuristettiin Moskovassa lidurgian aikana koska hän oli arvostellut Iivana Julman raakaa hallintatapaa.

Jeleazar Anzerilainen (k. 1656) Hanhisaaren kilvoittelija, patriarkka Nikonin opettaja, tuomitsi Nikonin kirkollisen reformin. Hanhisaaren pyhän skitan perustaja oli pyhitetty Jeliazar 1620. Skiitta on samalla paikalla jolla kalastajat näkivät tulisen patsaan nousevan taivaalle.

Ristiinnaulitsemisen Golgatan skiitan Azerin saarelle perusti munkki Job 1700-luvulla. Job, skeemamunkki nimeltään Jeesus, näki näyn että paikalla menehtyisi suuri määrä uhreja, ja juuri siksi hän rakensi Ristiinnaulitsemiselle pyhitetyn kirkon. Juuri tarina Jobin näystä on antanut aineksia metaforaan "Solovetsk- Venäjän Golgata", joka 1900-luvun vainoissa todellistui erityisen vahvana ajankohtaiseksi.

1668-1676 luostari oli kahdeksan vuotta piiritettynä kirkollisen reformin vastustajien vanhauskoisten munkkien ja keskusvallan kirkollisen skisman vuoksi. Munkki Feoktist kavalsi munkit päästämällä keskusvallan joukot sisälle kuostariin ja kaikille kävi huonosti- heidät tapettiin.

Sopii kysyä, oliko kyse kolonialismista vai valistuksesta, vai molemmista ken ties. Luostari kävi jatkuvaa "kahinaa" paikallisten asukkaiden kanssa kalavesistä ja luostarille maksettavista veroista. Ryöstöretkiä tehtiin niin Ruotsi kuninkaan toimesta kuin Novgorodin ruhtinaskunnankin toimesta. Kun Kajaani tuhottiin, (1953) Manamansalon kirkonkellot päätyivät luostariin. Tämä ryöstösaalis paljastui vasta 1900-luvulla luterilaiselle seurakunnalle. Suomalaiset luterilaiset ja Venäjän ortodoksit kävivät omaa jatkuvaa uskon kahinaansa.

Pietari Suuren aikana luostarin geopoliittinen asema korostui. Tsaari vieraili kaksi kertaa luostarissa ja perusti laivastonsa tukemaan sotilaallisia pyrkimyksiä. Jänissaareen tuli laivastotukikohta. Solovetskista tuli Venäjän toiseksi rikkain luostari. Krimin sodan aikaan luostri osallistui asein Englantia vastaan. Tässä sodassa ainoastaan Jumalanäidin ikoni haavoittui ja siitä tuli ihmeitätekevä ikoni.

Aleksanteri II:n vieraili luostarissa ja hänen aikanaan luostarista kasvoi taloudellisen voiman ja sivistyksen ja tieteen keskus. 1900-luvun alussa luostarissa oli pomorilaisten koulu, teologinen veljeskunta, sääasema, radioasema, vesivoimala, kirjapaino, kasviteteellinen puutarha.

1923- 1939 luostarissa toimi uudelleenkasvatuksen- ja keskitysleiti johon itse Hitlerkin ihastui ja toteutti natsisaksassa "Työn avulla takaisin yhteiskuntaan" ohjelman ja loi tunnuksen "Arbeit macht frei" keskitysleireihinsä. Luostarissa uskonto yritettiin kitkeä juuriaan myöten ja kasvatus aloitettiin massiivisella ryöstelyllä ja rikkomisella. Leireillä ja pakkotöissä menehtyi noin 95000 henkeä. Tämä "Solovetskin malli" oli kauheuksisaan ja julmuuksissaan kidutuksen korkeakoulu.

Solovetskin historiaa I

Venäjän Golgataksi kutsuttu Solovetski juontaa juurensa historiallisista syistä. Tavallaan se on luostari saaren kärsimystarina, joka sai alkunsa karkotettujen ja vankien historiasta. Pohjolan Thebaksi kutsuttu saaristo kertoo askeesien paosta vallan vainoja yksinäisyyteen ja mahdottomiin oloihin. Solovetski sanan etymologia kertoo suola sanan olevan kantasanan, toisaalta saamelaisten sanastossa se tarkoittaa saaristoa. Ja sitä että he rukoilivat kirves toisessa kädessä.

Munkkeja lähetettiin Solovetskiin keskusvallan käskystä verottamaan talonpoikia ja suojaamaan stradegisia liikenneväyliä. Tietenkin kastattiin myös pakanoita eli luonnonuskoisia ortodoksiseen uskoon. Munkit viettivät askeettisissa oloissa vaatimatonta ja vaiteliasta elämää. He keittivät suolaa, kalastivat ja rukoilivat. Sinne joutuivat myös keskusvallan epäsuosioon joutuneet munkit, karkoitetut eivät pelkästään olleet tavallisia vankeja.

Esimerkkinä tässä epäsuosioon joutunut Moskovan metropoliitta Filip, hänet karkotettiin Solovetskiin kun hän oli arvostellut Iivana Julman hirmuhallintoa. Hänen jo palattuaan Moskovaan hänet kuristettiin kuoliaaksi kesken liturgian.

Luostarin tuettua vanhauskoisia taistelussa keskusvaltaa vastaan, munkit pitivät luostaria hallinnnassaan kahdeksan vuotta, keskushallinnon joukkojen piirittäessä heitä. Lopulta munkit joutuivat antautumaan ja heidät tapettiin kaikki.

Solojevskin historian ristiriitaisuus on siinä että saari on vetänyt aina puoleensa ja toinen puoli on vainottujen julmat kidutukset ja kuolemat. Näistä elementeistä syntyvät kulttuuriset myytit, paikan erityisyydestä kertovat tarinat ja kertomukset ja ikiaikaiset symboolit kuten Jatulintarhat.

Kulttuurimyytillä tarkoitetaan tässä yhteydessä välinettä jonka avulla ylläpidetään yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta yhteisössä, etnistä, uskonnollista ja kansallista tietoisuutta, sekä siitä kumpuavaa historian tulkintaa.



Ehkä pitäisi tutkia myös sulkevatko vastakkaiset myyttien tutkimiset pois toisiaan? Tarkoitan tässä vankien kärsimysmyyttiä vastaan saaren myyttinen vetovoima. Ketkä kirjoittavat historiaa tänään?

Solovetski ilmentää venäläisen kulttuurihistorian keskeisiä käsitteitä: Pyhä Venäjä, ortodoksisen ja vierasuskoisten virallisen ja epävirallisen, keskuksen ja periferian välinen kaksinapaisuus. Solovetskin saarten muistomerkeissä voi aistia Solovetskin Golgata-teeman avoimuuden ja ristiriitaisuuden. Saarelle on nykyään perustettu muistolehto (joukkohaudan paikalle) Solovetskissä kuolleille vainotuille, karkotetuille ja muillekin siellä kuolleille henkilöille.

Solovetskin luostarin historiaa ja arkkitehtuuria

Jos matkustat Solovetskiin juhannuksen jälkeen saatat nähdä maitovalaita Vienanmeressä vaeltamassa isommalle merelle. Laivamatka Solovetskiin kestää 2,5 tuntia. Kilometreissä mitettuna matka on 60 km. Saarien luonto ja kasvillisuus on rikasta ja siellä on kasvitieteellinen puutarha. Saarella on myös pimeän historian puolensa joista Ville Haapasalo on kertonut kansanomaisesti tv-ohjelmissaan.

Luostarin perustivat 1400-luvulla munkit Savvati Solovetskilainen ja Herman Solovetskilainen. Savvatin kuoltua Herman Solovetskilainen jatkoi luostari rakentamista yhdessä munkki Zosiman kanssa. Luostari kasvoi ja saarelle muutti asukkaita enmmänkin.
Solovetskin luostari oli 1600-luvulla vahva talouskeskus luostari omisti suolatehtaan, kalakauppa oli luostarin valvomaa samoin turkiskauppa, jopa kaivostoiminta oli osittain luostarin hallinnassa. Luostarilla oli myös oma, hyvin varustettu varuskunta. Varuskunta oli oltava sillä "ruotsit" tekivät ryöstöretkiä. Luostari hallitsi Vienanmeren luonnonvaroja.

Solovetskin pääluostarin kokonaisuus on kolmiosainen. Keskellä on suljettu kirkkojen ja muiden luostarirakennusten reunustama pääaukio. Pääaukion pohjoisen ja eteläisen sivupihan, jossa on käsityöpajoja ja talousrakennuksia, Aluetta kiertää järeä kivilohkareista muurattu kivimuuri linnoitus. Viisitornisen ja viisikulmaisen linnoitusmuurin alaosa on seitsemän matriä paksu ja sen sisäpuolelle jäävä alue on lähes viiden hehtaarin kokoinen.

Keskusaukiolla sijaitsevat Novgorotin tyylinen Marian kuolonuneen nukkumisen katedraali(1557), Kristuksen kirkastamisen katedraali(1566), kellotorni(1777) ja Pyhän kolminaisuuden, Sosiman ja Savvatin katedraalit (1859). Pääluostarin lisäksi luostarikokonaisuuteen kuuluu vielä neljä saarella olevaa sivuluostaria. Muilla saarilla on kolme luostaria jotka myös kuuluvat luostarikokonaisuuteen. Kolminaisuuden luostari Amsininsaarella, Pyhän Sergiuksen luostari Isolla Muksalensaarella, sekä luostarikokonaisuus Isolla Jänissaarella.

Solovetskin luostari oli 1600-luvulla Pohjois-Venäjän kristillisyyden keskus. Luostarissa oli munkkeja 350 ja yli 600 muuta työntekijää. 1668 - 1676 luostari oli pääosassa poliittisassa ja kristillisessä kriisissä: Munkit tukivat virallisen kirkon kannalta katsottuna kapinallisia vanhauskoisia. Seurauksena oli että lähes koko veljestö vaihdettiin ja luostari siirrettiin Holmagonin arkkihiippakunnanistuimen alaisuuteen.

Neuvostoliiton aikaan luostari lakkasi olemasta luostarina 1920. 1923-1933 luostari toimi rangaistusvankisiirtolana. 1939 se oli vankila. Sodan jälkeen luostarisaaret olivat sotilaallisessa käytössä. Kun Neuvostoliitto romahti alettiin 1991 luostarissa elvytykset ja korjaustyöt. Luostari on Unescon maailmanperintökohde Venäjällä.

Luostarissa on nykyään hyvätasoinen hotelli. Luostarisäännön mukaisesti miehet ja naiset ssuvat erillään, omilla puolillaan. Saarella on myös perhehotelli, joka on hieman vaatimattomanpi, mutta sosiaalisesti antoisa ja siisti, kuten luostarhotellikin. Luostari elää nykyään matkailusta ja museo on korkeatasoinen. Satamassa on kioski josta saa "taivaallisia piirakoita". Hienohelmaortodoksien lienee viisasta välttää näin vahvaa luonnon ja Jumalan kohtaamista. Itsensä pienuuden kohtaaminen voi järkyttää.

Tällaisena aikana pitäisi puhua armosta arvojen sijaan

Hapankaalia tehty muhimaan. Kaali on nyt huokeaa, edullista ja hyvää. Kaalissa ei ole juurikaan hiilihydraatteja. Olisin laittanut retikkaakin muhimaan mutta en löytänyt retikoita.

Äitini 92v. oli kerännyt musta ja punaherukat ja oli ylpeä että vielä pystyi siihen. Tosin oli kyllä ottanut voimille. Karhu(t)ovat sitten käyneet putsaamassa loput, kuten niin monena syksynä ovat käyneet. Tuntui olevan iloinen kun karhut säilyivät metsästyksessä hengissä. Jokaisella ei olekaan omia karhuja!


Huomasin ettei kenelläkään ole varmaa tietoa siitä miten Turun viimeisin suurpalo syttyi. Tsaari ei sitä sytyttänyt se on mahdoton oletus, hän oli kaiketikin sukurasitteinen, mutta ei hän pyromaani ollut. Jos olisi ollut, olisi hän polttanut jatkossakin isoja kyliä. Venäjän tsaareilla on ollut tapana kyllästyä pestiinsä ja he ovat luopuneet, menneet luostariin tai kadonneet yksinkertaiseen elämään, pois vallan läheltä. Sopisi ohjeeksi muillekin "tsaareille."

Tällaisena aikana pitäisi puhua enemmän armosta kuin arvoista.

Turussa oli aamuviileyden jälkeen huikea syyskesän päivä.

Ennen harmaita sävyjä loistavat kukat

Vanha omenapuu kantaa hedelömää. On syyskuun neljäs päivä. Tuuli käy heidän ylitseen, eikä heitä enää ole. Puhdas pyykki liehuu narulla taivasta päin. Kuulas taivas kuin vain olla voi. Oravat tulivat taas metsästä kaupunkiin. Tänään on rajua tuulta, aurinkoa ja lämpimänpää kuin juhannuksena yleensä on Suomessa.

Kukkalaatikoissa kukkivat kesän viimeiset kukat. Junat kulkevat Helsinkiin ohi, radan varressa siniset, punaiset ja oranssiset kukat loistavat. Se mitä loiston jälkeen tulee on hidas kuolema, harmaus ja sen eri sävyt.

Lisää kukkakuvia.

Krasnaja borin mäntymetsän valkoiset hautaristit

Petroskoin kaupungin läheisessä Krasnaja borin mäntymetsikössä on valkoisia hautaristejä paljon. Niihin on kiinnitetty vainajien nimiä ja kuvia. Myös mäntyjen rungoissa on kuvia ja nimiä. Nämä hautaristit on laitettu Stalinin vainojen, 1937-38, uhreille jotka teloitettiin järjestelmällisesti mm. vakoilijoina suurSuomen hyväksi. Suurin osa ammutuista on suomalaisia.
Osa näistä uhreita on niitä jotka lähtivät rakentamaan ihanneyhteiskuntaa neuvosto-Karjalaan, osa on muilutettuja, rajalle kuskattuja vasemmistolaisia tai sellaiseksi luokiteltuja henkilöitä. Heidän kuljettajansa olivat äärioikeistolaisia suomalaisia.

Kaikkiaan uhreja lienee 2000 henkilöä. On luultavaa että teloitettavat kaivoivat omat hautansa ennen teloitusta. Siellä on myös selkeästi painanteita jotka ovat joukkohautoja.

Kirjailija Antti Tuurin romaani Ikitie käsittelee edellämainittuja tapahtumia ameriikansuomalaisen henkilön näkökannalta. Hän oli tullut neuvosto-Karjalaan ihannevaltiota rakentamaan ja hänen unelmansa muuttui kauhuksi ja kuolemaksi. Kirjan pohjalta on tehty elokuva Ikitie. Se tulee Suomen elokuvateattereihin syyskuun puolivälissä.

Ohjaaja A.J. Annilan mukaan elokuva ei ole poliittinen, vaan humaani kannanotto ja kummianosoitus vainajille.

Petroskoin kaupungissa on nähtävissä vieläkin suomalaisten ja amerikan-suomalaisten rakentamaa arkkitehtuuria.