Suomi sata vuotta II

Muistin vanhan maestron sanat proffan kellarissa, sitä yliopistollista kuppilaa ei enää ole, "Mitä sinäkin luulet olevasi." Kohde oli eräs Turun kermaaan kuuluvien jälkeläinen jota onni oli hylkinyt ja joutunut "vasemmistolaisten luovaan kerhoon." Silloin hän osoitti ihmistuntemusta. Sanonnan kohde poistui nokkapystyssä ulos. Myöhemmin tiesin mikä on petturi ja selkäänpuukottaja. Muistin tuon kun kävelin Piispankatua ylös.

Tuomaanpuistossa asui harmaa liikkumattomuus. Puut tanassa ja lotta-patsas harmauden jatkeena reppuselässä, nöyränä maata tuijottaen;maaksi olet sinä tuleva jälleen. Miten monta lottaa kuoli sodassa.

Kerroin lotta-patsaasta ystävällemme Anulle ja ihmettelin miksi se oli näköispatsas. Hän entisenä lottana sanoi sen olevan kunnianosoitus lotille ja työlle. Taide, työ ja sota. Voi tietysti ajatella noinkin. Lotat tekivät parhaansa ihan varmasti, sodanjälkeinen miesten sotakirjallisuus niputti lotat yhteen muottiin ja se ei ollut reilua. Ei ollut reilua myöskään traumatisoituneiden ja sodassa hengissä selvinneiden miesten kohtelu. Sodasta ei tullut yhtään tervettä ihmistä takaisin.

Valaistunut savupiippu naapuritalossa osui juuri silmäkulmaani. Pienikin auringon ilmaus tekee nousua sielulle. Ulkona pikkupakkasta.

Oranssia harmauteen

Kirkonmiehet saavat korkea-arvoisia miteleita. Mitä ihmettä ne merkitsevät antajilta saajille. Maailma on sana, toivottavasti ei sentää kuva nykyään. Kuvia tulvii ylenmäärin, ihme että lukutaita ole kokonaan mennyttä. Kuvien lukeminen on eri kuin kuvien katsominen. Sana tuli eläväksi ja sana oli ja on. Kuvan lukeminen on hyvä taito sekin. Lapsille suosittelen Raamatunkertomusten kuvaopetusta ja lasten kykyä kuvittaa ymmärryksensä paperille. Tiedän että tämä uskonnonopetus ei ole kirkkojen piirissä hyväksyttyä. Yksi "ruustinna" epäili että lasten moraali ei kehity tuollaisen opetuksen myötä.

Kirkollisten siunauskirjojen tilalle voitaisiin ruveta jakamaan prinikoita. Tässä olisi työtä useammellekin henkilölle suunnittelussa. (Alimman tason mitalin ja korkeimman tason mitalin välillä olisi ainoastaan koko ja värien ero.) Alimman luokan miteli voisi olla heleän täyteläinen oranssi, niin kuin kuvan appelsiini. Suonikohjuisille työnsankareille ja näkymättömille puurtajille, he pitävät kirkkosalit puhtaina ja tuohukset tulee myytyä ystävällisen hymyn kera.

Tänään on perjantai 13.1. ulkona +2,8. Lumi sulaa pois.

Elämä ei ole oikeudenmukainen monestikaan

Mustaa ja valkoista.

Ulkona +0,3 klo 21.45. Joki vapautuu taas jäistä. Sorsayhdyskunta tepasteli jään reunalla. Nämä sorsat eivät olleet tuttavallisia. Ehkä epätietoisuus ilmastosta saivat ne pelokkaiksi. Maailmalta kantautuu kummallisia uutisia. Mikään ei ole entisellään, eikä tule entiselleen. Näillä mennään sanoisi mukautuja.

Jokaisella on nakertajansa. Entinen tuttuni, nykyinen vainaja, siirtynyt toiseen todellisuuteen, kertoi että häntä epäiltiin 1970-luvulla eräässä tuotantolaitoksessa avunannosta stalinisteille, hänen epäiltiin kirjoittaneen työpaikkalehteen kirjoituksen koska hänen veljensä ei muka osannut. Hän sai kaksi vaihtoehtoa: erota itse tai hänet erotetaan. Hän lähti itse, ja en kyllä tiedä millaiset traumat hän hautasi mieleensä. Elämä ei ole oikeudenmukainen, se on paskamainen joskus.

Toinen tuttavani oli perheessä muukalainen. Hän oli perheessä mutta häntä ei huomattu juurikaan. Hän sai opetella asiat kantapään kautta itse. Sitten kaikki muut sisarukset saivat kuvakoosteen perheestä seinilleen, hänelle ei edes mainittu asiasta. Sen on täytynyt olla julmaa elämää. Muistan hyvin kun mainitsin hänen hiustensa olevan kiharat ja tuuheat, hän oli hämmästynyt sillä puolisukua oli väittämässä hänen hiustensa olevan kuin katajapehkon. Hän ei muistanut mitään positiivista läheistensä sanoneen hänelle tai hänestä. Mietin miten ihmeessä hän oli selvinnyt aikuiseksi hengissä. Sanotaan että luovat ihmiset selviytyvät paremmin kuin muut hengissä. Hän itse ihmetteli että miksi hän edelleenkin piti yhteyttä heihin. Altisti lapsensa heidän kohtelulleen. Yksi lapsista sanoi että oli typerää olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa.

Elämme rakkaudettomia aikoja.

Puutalossa asuminen on elämäntapa

Aidantakaisen naapurin talosta loistaa lämmin valo. Nimitän tuota pikkumökiksi, vaikka se on kylläkin persoonallinen lisäke huoneistossa. Lonttisissakin on persoonallisia huoneistoratkaisuja kuten kuvasta näkee.

Olin saunassa Nummenpakalla. Sauna puutalossa on hieno asia. Sen luulisi nostavan asunnon arvoa. Hämmästyin kun katselin myytäviä puutaloasuntoja. Joku remontoitu puutaloasunto 44neliöä, hirsiseinää näkyvillä, hellakakluuni sekä puretun kakluunin paikalle voi rakentaa uuden koska hormi on. Hinta oli suhteettoman korkea. Saunaa ei edes taloyhtiössä Pari korttelia aikaisemmin kaupunkiin päin, myydään 100neliötä saunalla, kakluuneilla ja lautalattioilla, kunto määritelty tyydyttäväksi. En ymmärrä, ehkä tuo toinen on savivakautetulla alueella ja paalutus odottaa. Hinta samaa luokkaa tuon puolta pienemmän kanssa. Olen ällistynyt.

Kun jokin puutaloasunto määritellään tyydyttäväkuntoiseksi, tiedän että sitä ei ole ehkä turmeltu ihan kokonaan.

Joku onneton on ehtinyt lyhyen pakkaskauden aikana jäädyttää erään viemärin toisessa talossa. Miten tällainen on mahdollista. Koulutusta puutaloasujille.

Tänään tunsin lumen tuoksun

Tunsin lumen tuoksun tänään. Aikaisemmin lumi tuoksui kevättalvella. Kävelimme kaupungilta Lonttisiin ja matkalla näimme ensimmäisen lumiukon. Töppöjalkainen lapsi taapersi lumessa kohti lumiukkoa. Mitä mahtoi ajatella lumiukosta.

Seurakuntalainen kertoi että nykyään juolupukki tulee Etiopiasta aasilla ratsastaen. Oli ollut seurakunnan joulujuhlat joissa oli ollut lähes ainoastaan maahan muuttajia. Kansainvälistynyt seurakunta, sanoin minä. Lapsikuorossakin oli ollut ainoastaan yksi valkoinen. Musikaalisuus ei ole onneksi ainoastaan valkoihoisten lahja. Olisi hyvä jos turkulaisetkin kävisivät seurakunnan juhlissa. Mistä minä tiedän vaikka ne maahanmuuttaja ortodoksit olivat Suomen kansalaisia ja turkulaisia. Ihmisen yhteisöllisyyden kaipuu on synnynnäistä, väitän minä.


Polkupyörä lumessa. Tämä polkupyörä varasttiin kolmekertaa seurakuntamme pihalta. Sain sen aina takaisin jostakin yleiseltä parkkipaikalta hylättynä. Varastaja oli kiusantekijä. Lakkasin käymästä kirkonpihallakaan, ostin keltaisen kaupunkipyörän ja ajelin muihin paikkoihin.
Ei pidä tunkea paikkoihin joissa ei ole hyvä tuntu itselle.


Kuten lumikuvasta näkyy, on sininen hetki.

Lumi tekee maisemalle ihmeitä

Piispankatua ja tietysti tuomiokirkko joka väkisinkin tulee kuvaan mukaan. Noissa keltaisissa pikkutaloissa on nykyään kahviloita. Lumi tekee ihmeitä maisemalle.

Tässä miljöössä oleva keltainen kivipuutalo on entinen yleinen sauna. Nykyään se on persoonallinen asuinrakennus.


Tuo tehdasrakennus on entinen Asa radio. Anoppini oli aikoinaan siellä töissä. Siellä sai kuulemma kohtalaisen hyvää palkkaa. Sitten tuli nelikymppisenä pari lasta ja hänet irtisanottiin koska lapset eivät sopineet työnkuvaan. Silloin ei ollut työsuojaa vielä, eikä äitiyslomiakaan. Ei ollut mitenkään ainutlaatuinen tapaus.

Tehtaankadun pikkupojat kiipesivät kerran rakennuksen katolle ja eräs entinen presidentti taisi soittaa poliisit. Ei hän silloin, sodan jälkeen ollut presidentti. Nykyään talo on yliopiston rakennuksia.

Oli pehmeä ja puhdas ilma kävellä. Hyvä hengittää.

Puhtaan lumen kauneus ja punaisiksi värjäytyneet henget 1918

Ensilumi oli satanut Turkuun viime yönä. Aamulla satoi vedensekaista räntää ja epäilen että luminen aika jää vähäiseksi. Katselin kuvia Ilomantsilaisista luminietoksista, niin hohtavan valkoisia.

Tammikuussa 1918 alkoi sisällissota ja valkoiset lumikentät saivat punaisia sävyjä. Työväen ja kurjaliston tietoisuus kasvoi. Nyt meillä on toisen laiset tiedostamiset käsillä. Pohdin mielessäni työttömien virallista määrää. Mikä mahtaa olla epävirallinen määrä. Syrjäytettyjen ja nujerrettujen määrä on niin massiivinen, että luulisi hallitusta pelottavan. Mitä tapahtuu jos heidän tietoisuutensa aste nousee toiminnan tasolle. Se tulisi maallemme kalliiksi. Ei pitäisi hallituksen sortua ylimielisyyteen ja eriarvoistamista suosivaan politiikkaan. Nyt tietenkin ajattelette että onhan meillä armeija joka astuu turvaamaan hallituksen leikkaus ja yksityistämispolitiikkaa. Näin ei tietenkään saa käydä.

Seisoin Aninkaistenkadun liikennevaloissa taannoin. Eerikinkadun kulmassa on luterilainen seurakuntakeskus. Minä siinä läppää heittämään kirjailijan kanssa. Tämä katseli seurakuntakeskuksen ikkunoita ja oli vaivautunut. Ajattelin että hän miettii että kunpa kukaan ei näkisi. Tunsin itseni mahtavaksi, olen vaarallinen joillekin.

Mietin seuraavaksi että voiko todella joku entisen sosialistisen maan (!) pappi tuoda Suomeen rahaa luhistuneesta maasta. Ortodoksinen maailmamme on kummallinen asia. Mammona ei ole kovin hyvä suositus hengelliselle rukouselämälle. Hyvä käytös ei tarkoita hyvää ihmistä.