Saturday, April 17, 2021

Raamattu ei ole kuiva ja pölyinen kirja

Kaksi joutsenta joella. Taustalla Koroistenniemi ja paikka jolle Turku perustettiin kauan sitten. Luultavasti siellä on ollut monia asumuksia ja elämää enemmänkin.
Pihametsä. Puita, joissa linnunpönttöjä ja tilaa ötököille ja perhosille ja mehiläisille. On krokusten aika. Näin koronan aikaan kun kirjastot avat kiinni eikä ole varaa ostaa kirjoja monellakaan, suosittelen Raamatun lukua yksin, tai pienessä ryhmässä. Dostojevski on sanonut että Raamattua voi lukea kuka tahansa, se ei ole ainoastaan uskoville. Ranskassa tutkijat totesivat 1800-luvulla että Raamattu on kirjana tullut tiensä päähän, ja Voltaire ennusti että ihmiskunta on kahdensadan vuoden kuluttua unohtanut Raamaton olemassaolon kokonaan. Dostojevski sanoi tuolloin,että Raamattu on voittamaton. Samaan aikaan Venäjällä oli paradoksinen tilanne:Yhteiskuntaan ilmestyi ateisteja jotka olivat lähtöisin hengellisestäseminaarista. Kaikki vallankumoukseen osallistuneet tuolloin olivat käyneet hengellisen seminaarin. Kristuksen seuraamisen sullominen oppimistavoitteiksi, jotka opiskelijan tuli toistaa ulkomuistista, sai aikaan nurinkurisen tilanteen. Dostojevski näki kristinuskon tuhoutumisen vaaran näissä hengellisissäakatemioissa ja olihan myöhemmin eräs Stalin käynyt kyseistä akatemiaa. Dostojevski ennusti hengellisen akatemian käyneiden henkilöiden lähes tuhoavan Venäjän. Jokunen vuosi sitten aprillipäivänä oli valtalehdessä uutinen että Leninin patsas siirretään Turun Ortodolsisenkirkon tontille. Tämä on suurta tietämättömyyttä historiasta ja politiikasta. Lenin oli ortodoksipapin poika Ssiperiasta ja kerran kun pakollisen iltarukouksen aika koitti, Lenin oli 4v., hänen isänsä käski hänen lukea rukouksen, Lenin kieltätyi ja isä nostä hänet ulos pakkaseen paljasjaloin Siperian opetettavaksi, Lenin vihasi kaikkia uskovaisia ja uskontoja loppuelämänsä. Neuvostoliiton historialla ei ole mitään tekemistä Turun ortodoksisuuden kanssa, joten patsaan siirtämänen kirkon tontille olisi ollut tietämättömyyden ylistys.

No comments: