Tuesday, June 9, 2020

Nostokurjet montun yllä ja muita kaupunkikuvia


Valkoista pitsiä jokirannassa. Kaipaan aurinkoa näinä kummallisina aikoina.

jokirannan roskistaidetta. Ei huono. Viesti lienee henkilökohtainen.

Ortodoksisen kirkon seinä sen kun rispailee lisää. Torilla oli vilinää ja ostin yhden köynnöskasvin. Kunpa se peittäisi masentavan sementtiseinän keittiön ikkunamaisemassa.

Kirkonportaat lenksottavat. Ketä se kiinnostaa. Koronakaranteenin jälkeen näkee miten vieraantuminen kirkosta on kasvanut. Vieraantuminen alkoi jo monta vuotta sitten.

Nostokurjet montun yllä. Kannattiko tämä projekti. Kaupunkilaisia kusetetaan koko ajan.

Masentava sementtiseinä toivottavasti peittyy vihreään. Kuunliljat pungertavat vasta ylös. Saniaiset eivät näy kuvassa mutta ovat isoja jo.


Kuvia voi isontaa klikkaamalla.

niin vähästä tulee ihminen onnelliseksi. ostin lähikaupasta kotimaisia retiisejä joiden lehdet olivat niin freesejä että salaatti täydentyi.

No comments: