Kupittaan sairaalan suljettujen osastojen dementiavanhusten ja muidenkin potilaiden pahoinpitelyt ovat sen luokan juttu että tätä ei enää paineta villaisella, eikä suita tukita. Rakkaan kaupunkimme kopeat ja mahtailevat kasvot ovat saaneet kauneusvirheen joka jää pysyvästi historiaan.
Työntekijät jotka olivat puhuneet ja kritisoineet sairaalan tilanteesta , joutuivat ajojahdin kohteeksi ja heidät poistettiin työntekijöiden joukosta.
Ihan kuin Seikkiksessä. Seikkiksessä kaikki jotka kritisoivat ja puhuivat asioista, leimattiin hulluiksi, huoriksi, keksittyjen juttujen tekijöiksi ja heidän lapsistaan ja perheistään puhuttiin pahaa. Työt meni tunareille, samoin vakinaiset virat. Tutkimista riittäisi ihan ilman luovuuttakin tuossakin toiminnassa.
Meidän perheessä ei ole kukaan ollut hoidossa Kupittaalla, sen enenpää kuin muissakaan hoitolaitoksissa. Itse en ole syönyt kuin kaksi antibiottikuuria eläessäni ja vältän kaikkia lääkkeitä viimeiseen asti. Tämä terveisinä Turkulaisille kirjailijoille, teatterilaisille ja ortodoksiselle seurakunnalle. Ja Sininen talo oli todella olemassa, se ei ole "hullun" houretta.
Kupittaan sairaalasta kuulin jo 1980 luvulla eräiden harjottelijoiden ja työntekijöiden esittämää kritiikkiä potilaiden huonosta kohtelusta ja vääristä hoitotavoista. Silloinen ylilääkäri oli häijyn maineessa. Myöhemmin tämä häijy opetti viulunsoittoa pienille oppilaille eräässä vaihtoehtokoulussa. Ehkä hän oli yli-ihmisorjentoitunut ja leikki Jumalaa.
Eletään 2016 vuotta. Rajat kiinni porukka saa erityisoikeuksia, USA:n joukot tulevat sotaharkjoittelemaan Suomeen ja mitään erityistä ei muka tapahdu. Kupittaan sairaalan tapaus on tarpeeksi konkreettinen siitä mitä tapahtuu. Kauhistella ja päivitellä voi, mutta se ei auta. Minusta pitäisi ottaa iso luuta ja lakaista, kuten eräs Seikkiksen pomo aikoinaan sanoi. Sekään luuta ei koskaan lakaissut.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment