Thursday, July 16, 2015

Melkein kreikkalainen paistos

Munakoisoa, kesäkurpitsaa, perunoita, tomaatteja, valkosipulia, rosmariinia, timjamia ja tomaattipyrettä. Krermaa, juustoraastetta, vettä ja kasvisliemikuutio. Kuullotetaan oliiviöljyssä, laitetaan liotettuun savipataan ja uuni hoitaa lopun.

En erityisemmin katsele tv:n kokkiohjelmia. Niitä on aivan liikaa. Luotan intuitioon ruoanlaitossa. Ajattelen kaiholla maasta putkahtelevia sieniä. Kanttarelli on kyllä ihan hyvä, mutta ei ainoa syötävä sieni. Anoppini suhtautui halveksivasti sieniin mutta kanttarellit kelpasivat. Hänen ensimmäisen miehensä perhe, joka oli tullut 1917 Pietarista pakolaisina, säilöi sieniä perinteisellä tavalla ja mamma oli voinut pahoin kun katseli toisten sieninautintoja. Sitä paitsi hän uskoi vakaasti että kaikki sieltä tulleet olivat likaisia, epäsiistejä ja alkeellisia. Tällainen ei ole mitenkään harvinaista vieläkään kun muistelen Seikkisen aikoja. Perheen ukki touhusi keittiössä ja mamman mielestä hän oli väärällä reviirillä.

Olin kasvissyöjä ja mamma soitti pomolleni ja ilmiantoi minut lasten huonosta ruokinnasta. Erottuaan aikoinaan mieheni isästä mamma selviytyi joten kuten yksinhuoltajana ja otti myöhemmin revanssia miniöiden elämän helvetillistämisellä. Lapset kertoivat että mamma haukkui minua ja mieheni isää räävittömästi heille kun he olivat kolmistaan. Minun läsnäollessani hän oli mielin kielin. Kuolinkorinoissaan hän murjaisi minulle " Ei ollut edes oikeita jauhoja kaapissa." Hautajaisissa koko suku katsoi minua kuin parsakaalia.

Kuolemastaan on kymmenen vuotta, en ole tavannut sukulaisia sen jälkeen. Yksi tokaisi ylimielisesti että " Sinun miehesi ei edes halua ostaa kunnollista asuntoa sinulle..." On tässä asuttu ihan kohtalaisesti ja asunnon voi ostaa ihan kuka vaan miehellä tai ilman.
Avocado kasvaa.
Äitini antamat viimeiset piirakat ovat nyt pöydässä. Suomalaiskreikkalainen meny on valmis. Yksi perheenjäsen täyttää 12.8. 70 vuotta. Hänen isänsä tayttää syksyllä 98 vuotta. Ehkä katoamme Koitereelle hyvissä ajoin, elokuun alussa.

Televisiossa esitetty Muukalainen elokuva oli kokemus josta ei hevillä toivu, se ravisti ja ravitsi sielua. Enemmän tällaisia. On vielä katsottavissa Areenassa.









No comments: