Monday, July 27, 2015

Kolme runotarta tuli mieleeni juuri nyt


Silmiini osui Sirkka Seljan runokirja. Ajattelin mielessäni runoilijan taivaltaan. Tällä hetkellä hän on 94 vuotias ja tuo mieleen keijukaisen tai haltijan. Jotain ikiaikaista ja iätöntä. Hän asuu talossa jonka nimi on Villiruusu, Hämeenkoskella olevassa Putalan kylässä.

Toinen tunnettu runoilija Aila Meriluoto on pikkuisen nuorenpi, 91 vuotias runotar. Hänen tuotantonsa on monen henkilön lukemaa ja pitämää. Muistan Lasimaalauksen ja Sairas tyttö tanssii. Viehättävä ja ilonen runotar.

Nuorin tässä iättömien naisrunoilijoden joukossa lienee Kirsi Kunnas, 90 vuotta. Hänellä on myös aikuisille tarkoitettuja runoja. Hän on myös kuvataiteilija, vaikka ei siitä melua ole pitänytkään. Kirsi Kunnas muistuttaa Englantilaista linnanrouvaa. Arvokas ja hilpeä samalla kertaa.

Ajattelin että he ovat suomalaisen runouden ja kulttuuri vuosisadan ruumiillistumat. Joskus ajattelen että heillä on muistoissaan mittava määrä aineistoa elävistä ja kuolleista henkilöistä ja historiallisista aikakausista. Olisi mukava saada nämä kolme runotarta keskutelemaan yhdessä näinä levottomina aikoina.

No comments: