Thursday, December 11, 2014

Vainotun lahjoittama ikoni tuli Turkuun


Yllä olevan kuvan räpsäisin Tuomiokirkon portailta. Oli märkää ja pimeää, mutta jotain toivon pilkkuja tässä näkyy selvästi; toivoa on.

Olin iltapäivällä Hansatorilla kuuntelemassa Itämeri keskustelua. Keskustelijoina Kari Mäkinen, Pekka Haavisto ja Erja Tikka. Toivon että tulisi myrsky ja roiskauttaisi suolaista vettä Itämereen suurista meristä. Turun Suomalaisen yhteiskoulun merilukion oppilaat osallistuivat paneliin kyselemellä kysymyksiä. He lahjoittivat kaikille kolmelle panelistille ja juontajalle joululahjansa. Nämä lukiolaiset ovat rakentaneet vedenalaisen puiston saaristoon.

Illalla oli ekumeeninen joulujuhla Turun tuomiokirkossa.

Pekka Haavisto toi vanhan, pienen ikonin laitettavaksi Brinkkalan vitriiniin. Hän oli saanut ikonin eräältä venäläiseltä toisinajattelijalta 1980 luvun lopulla. Tämä henkilö oli kuljettanut ikonia mukanaan läpi vankiloiden, mielisairaaloiden ja rangaistusleirien. Hän oli saanut lohtua ikonista vaikeuksissaan. Nyt tuo ikoni on Turussa.

No comments: