Saturday, December 5, 2009

Pyhä Nikolaos

Muistopäivä 6/19.joulukuu 9/22.toukokuu
Commemorated 6/19 December 9/22 May


Nikolaus syntyi Lyykian Patarassa 200-luvun lopulla ja toimi Lyykiassa, nykyisessä Lounais-Turkissa Myran piispana.

Nikolaoksen oletetaan osallistuneen ensimmäiseen ekumeeniseen kirkolliskokoukseen Nikeassa vuonna 325.

Pyhän Nikolaos teki jo varhain hyviä tekoja. Hän auttoi erilaisissa ongelmissa olevia ihmisiä, mutta hyviä tekojaan hän ei halunnut julkisiksi, vaan teki niitä nimettömänä.

Itäisessä kirkossa Nikolaosta alettiin muistaa säännöllisesti 500-luvulla, ja 800-luvulla hän oli idässä Neitsyt Marian jälkeen kunnioitetuin Pyhä.
Nikolauksen pyhimystarina levisi läntiseen maailmaan samalla vuosisadalla Johannes Diaconuksen kirjoitettua Nikolaoksen elämänkerran Vita S. Nikolai. Myöhemmin Nikolaoksen ruumis siirrettiin Myrasta Etelä-Italiaan Barin kaupunkiin vuonna 1087 turvaan muslimivalloittajilta. Haudan suojaksi rakennettu kirkko valmistui 1095 ja silloin hautaa vartio viikinkitaustaisten varjaagien vartiosto.


Pyhä Nikolaosta alettiin pitää keskiajalla lasten suojelijana, koska hän teki hyviä tekoja lasten hyväksi. Esimerkiksi Hollannissa lapsille jaettiin lahjoja Nikolaoksen päivänä 6. joulukuuta. Tapa levisi hollantilaisten protestanttien mukana Pohjois-Amerikkaan, jossa vuosisatojen kuluessa Nikolaoksesta muodostui yhdysvaltalainen joulupukki-hahmo( Santa Claus.) Nimensä Santa Claus sai hollannin Sinterklaas-nimestä, joka puolestaan polveutui Nikolaoksesta.

Nikolaosta kunnioitetaan nykyisin Pyhänä, niin ortodoksisessa, kuin katolisessakin kirkossa. Häntä pidetään muun muassa merellä kulkevien ja matkustavien suojelijana. Napoli, Sisilia, Liège ja Freiburg ja monet muutkin kaupungit pitävät pyhää Nikolaosta suojelijanaan.

Pyhän Nikolaoksen muistopäivä on sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa 6. joulukuuta. Ortodoksisessa kirkossa häntä muistellaan myös viikoittain joka torstai.


Pyhän Nikolaoksen reliikkejä löytyy eri kirkoista, mutta Nikolaoksen ruumiin jäännökset pääosin ovat säilyneet Barissa.

1 comment:

Anonymous said...

Suomalainen joulupukki on lainaa nykyisessä muodossaan. Alkuperäinen joupukki lienee ollut pakanallinen tonttu jolla oli eri merkityksiä. Punanuttuinen joulupukki rantautui Suomeen 1800-luvun alussa. Itse en kyllä sekoittaisi Nikolaosta joulupukin esikuvaksi.