Joensuun Sininen talo

Joensuussa, kauppakadulla oleva Puujugendinen Sininen talo on uhattuna. Se on suojelumerkitty rakennus. Talon omistaja, Kiihtelysvaaran Osuuspankki haluaa suojelumerkinnän pois, ja purkaa rakennuksen ja rakentaa tilalle pienkerrostalon.

Sininen talo sijaitsee Kauppakadulla ja se on rakennettu 1900 luvun alussa työväen asunnoksi. Ensimmäinen asukas oli ajuri Antti Halonen, jonka sukua on asunut talossa aina 1969 saakka.

Sininen talo on osa työväen asumisen kulttuuria Joensuussa.

Iltapäivä kuin omenankukka

Omenapuun kukissa on taikaa. Melkein sielussa vihloo. Mikään ei ole ikuista, silla kohta sataa omenankukkalunta.

Lauantaina villihanhet lensivät matalalta pihan yli pohjoiseen. Lienevät olleen niitä reitiltä eksyneitä. Kaipa ne ehtivät pesiä vielä.

Kesä tuli äkkiä!

Me kävimme Vaaralla

Äitini isän puoleinen suku on asunut kuvan talossa kauan. Talo ja pihapiiri ovat muuttuneet aikojen saatossa. Vanha jämäkkä koivu kaatui toissa kesän myrskyissä.

Järvinäkymä Koitereelle on vähäinen nykyään. Puut ovat kasvaneet ja vesakot vallanneet alaa. Vanhoja istutuksia on vielä nähtävillä pihalla. Tässä talossa asutaan ainoastaan lomilla luulen. Talon vanha puoli, se jonka sammaloituneella porrasaskelmalla äitini seisoo, oli alkujaan kolmekerroksinen rakennus. Taloa on madallettu eri vuosikymmeninä.


Äitini on vanhin elossa oleva sukunsa edustaja.

Suo mun nukkua helmassa...

Kivilahden hautausmaa on kaunis ja harmoniaa täynnä. Sitä ei ole pilattu virastomaisella suunnittelulla, vaan se on luonnonkalmiston ja luterilaisen hautakulttuurin välimuoto. Sijaitsee Koitereen Suuponlahden rannalla. Pienellä harjulla jossa kasvaa mäntyjä, kukkia ja linnut laulavat. Haudat ovat hyvin hoidetut ja lienee syytä kehua vanhoja mummoja sillä he hoitavat sukuhaudat kauniisti. Tietenkin seurakuntakin hoitaa hautoja korvausta vastaan, mutta minusta siitä puuttuu silloin persoonallinen kosketus.


Vanhat ihmiset yleensä pysähtyvät hautojen viereen ja muistavat henkilöhistorioita ja sukusoporoita. Hautausmaasta tulee elävää tarinaa.

Positiivisen hitauden aikaa etsimässä

Hento vihreys alkaa muuttua toiseksi vihreän sävyksi. Saunassa tuoksuu raikas koivun aromi. On ilta, ja käki kukkuu hillittömästi kaikkina vuorokauden aikoina. Kun olin lapsi ja nuori, ja asuin täällä, näkyi järvi ja kaukana horisontissa kiilsivät talojen katot. Voi olla että Naarvan sairasmajan valot näkyivät pimeinä iltoina. Joku tuttu sanoi kyseisen sairasmajan kaipaavan remonttia. Sairasmajoja oli ennen sotia ja vielä jälkeenkin syrjäseutujen eristyneissä ja vaikeakulkuisissa kylissä.

Nykyään tuo maisema on poissa. Pelloille istutetut koivut ovat kasvaneet ja peittävät järvimaiseman lähes kokonaan. Kiipesin vanhan talon tikkaille saadakseni kuvan entisestä maisemasta. Muistan vielä ajan jolloin yhteys isompaan kylään toimi vesiteitse. Täällä on soudettu ja puksuteltu moottoriveneillä yli järven. Nykyään ajetaan autoilla nopeasti. Ihmisten aikakäsitys on muuttunut. Kiireettömyyden ja positiivisen hitauden aika on ohi.

Käänsimme kukkapenkkien mullat lapiolla ja kuokalla. Istutimme ja siistimme kukkamaita. Porkkanamaa muokattiin ja kylvettiin.

Oli äidin syntymäpäivät (88) ja niille tehtiin karjalanpiirakoita ja kakku.

Portsan katumarkkinoilla

Visiteerasin pikaisesti Portsan katumarkkinoilla tänään. Sää oli lämmin ja kostahko. Yhtye solisteineen tuottivat hienoa musiikki mutta kukaan ei tanssinut, vaikka tilaa olisi ollut.




Merkillepantavaa oli nuorten ja vanhojen osuus myyntipöytien takana. Keski-ikäiset toivottavasti olivat paikalla ostaakseni. Itse ostin Joel Haahtelan Katoamispisteen.



Koirat ovat sympaattisia aina tai melkein aina. Tällä koiralla oli ikää jo kunnioitettavasti. Hän ei hötkyillyt enää.

Mikaelin seurakunta tarjosi ilmaista makkarasoppaa kaikille. Taisipa olla itse Lehikoinen kauhan varressa, tai ainakin paikalla.

Sitten sai äänestää Portsan kaupunginosan kasvia. Äänestin raparperia. Perustelu: katova perinne kasvi Portsan pihoilla. Ainakin siitä talosta se katosi jossa muinoin asuin, koska "tunkio ei kuulu pihoihin."

Liikenteen humu kumisee hiljaisten hetkien lomassa Jarkko Laineen puistossa

Jarkko Laineen puistossa kevät odottaa kesää. Liikenteen humu kumisee hiljaisten hetkien lomassa.

Jarkko Laine ei kokenut vanhuutta. Tämä tuli mieleeni luettuani Eeva Kilven Kuolinsiivouksen. Se on ehdolla Jarkko Laine kirjallisuuspalkinnon arvoiseksi. Suosittelen kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta kyseistä kirjaa luettavaksi. Samoin kuin toinenkin ehdokas, Aki Ollikaisen Nälkävuosi, kuvaavat elämän perusasioita joista on selvittävä, oli aika ja tilanne mikä tahansa. Ihminen aloittaa kulkunsa kohti kuolemaa synnyttyään.

Kolmannen ehdokkaan, Jaakko Yli Juonikkan kirjaa en ole vielä lukenut.


Suomessa on kirjastoja vähemmän kuin koskaan ennen. Martin kirjastokin lopetettiin jokunen vuosi sitten. Mielestäni pitäisi kirjastojen lopettajien, poliitikkojen, nimet hakata kiveen kirjastojen seiniin, että näkisimme selvemmin ajan hengen. Kivi herättää mielikuvia: Aleksis Kivi, graniitti, ikuinen.



Olavinlinnan pihlaja kasvaa nuoren naisen sydämestä. Hänet oli legendan mukaan muurattu elävältä kiven sisään.

Jarkko Laineen pihlaja lienee juurensa upottanut syvälle Martin kaupunginosan maaperään. On sitä turhimmillekin puita istutettu.