Adventti-enkelit ja musta maa

Turun tuomiokirkon portailla adventti-enkelien kuoro. Esityslavalla esitettiin jotakin joulunalusaikaan liittyvää näytelmää. Lumet sulivat jo eilen ja märkä, musta maa lotisee saappaan alla. Vanhalla suurtorilla alkoivat joulumarkkinat taas kerran. Jotakin hauskaa harmaassa, pimenevässä illassa. Markkinat jatkuvat vielä kolmena viikonloppuna. Jos osaa nauttia tunnelmasta ja vain olla, niin on saama puolella. Myyjät kojuissaan ajattelvat varmasti toisin. Ostava asiakas on varmasti paras, sillä joulumarkkinat on vuoden parasta myyntiaikaa pienyrittäjillekin.

Vanhan Raatihuoneen Harmaassa salissa on etnisten ryhmien joulubasaari. Hieman huomaamaton ja syrjäinen paikka, mutta mielenkiintoinen tavaroiden ja palvelemiskulttuurin suhteen. Hieman arkoja, pelokkaita ja ystävällisiä myyjiä. Toivoisi että ihmiset löytäisivät sinne. Kannattaa ottaa kolikoita mukaan, niin kaupanteko onnistuu paremmin. Olen itsekin joskus myyjäisissä tiskin takana ollessani pannut merkille että viisas ostaja tulee kolikkokukkaron kanssa ostoksille. Jos jokaisella on 20euroa hyppysissä on kaupanteko todella hankalaa.

---

Myöhemmin illalla katsoin Kummisetä III. Ensimmäinen osa on suosikkini. Missähän määrin roomalaiskatolinen kirkko on ollut mafian kanssa tekemisissä? Olen aina suhtautunut lievästi kammoksuen kirkkojen ja vallan pyhään yhteyteen. Pelottavia visioita. Pitäisi kiertää kaukaa nämä instituutiot.

Huovutettu lumiukko ulkoilee

Huovutus on vanhastaan tuttu Mongoliassa. Siellä huovutetaan jurttien materiaalit hevosia apuna käyttäen. Tämä minun huovutukseni on heihin verrattuna näpertelyä. Kerran näin Turun kirjamessuilla Tuula Nikulaisen huovuttaman ja pystyttämän jurtan. Se oli mahtava. Villa sinänsä on mukava materiaali kädelle ja mielelle.

Kirgiisialainen uni ja muita otuksia

Olen kehittänyt huovutetun hatun, jonka nimeksi tuli Kirgiisialainen uni. Aluksi se oli kuin karamelli, sitten se muuttui uhmakkaaksi. Siinä on nyt hevosenhännän oloinen koriste päälaella. Kaikesta päätellen myyjäiskausi lähestyy ja on keksittävä vanhaa ja uutta, tarpeellista ja vähemmän tarpeellista! Kuten huovutettu viinipullon lämmittäjä. Näin viini selviytyy ehjänä ja sulana kotiin pakkasella. Muista otuksista voin sanoa punasilmä myyrän, puntsikka lumiukon ja päänlämmittimen vetoisiin työtiloihin.

Itä-Suomessa vielä elää lahjan antamisen perinne ilman taka-ajatuksia. Naapurille voi antaa itsetehtyä hilloa tai lämpimäisiä, ilman että saaja alkaa pohtia mitä sen takana on. Moisen pohtimisen sijaa voi tehdä jotain itselleen odottamatonta ja yllättää iloisesti ympäristönsä. Ihminen ei tarvitse isoja asioita saavuttaakseen hyvän mielen.

Joulukuuset ovat muuttuneet persoonattomiksi koristeidensa puolesta. Siispä kehitämme kokonaan uuden muistojen joulukuusen. Näin kerran Tarmo Mannin koristeleman joulukuusen. Hän oli käyttänyt sanomalehtiä materiaaleina. Se oli vaikuttava! Tällaiset joulukuuset kertovat enemmän kuin ymmärrämmekään. Itse pidän askeettisesta koristelusta. Kaikkein rakkaimmat koristeet ovat lasteni tekemiä.
Vanhat joulukortit voi hyödyntää kuusenkoristeiksi. Tarvitaan hieman kekseliäisyyttä, liimaa, sakset ja lankaa.

Jouluikonia ei enää ehdi maalata täksi jouluksi. Onnellisia ne joilla on sellainen vanhastaan. Porissa on kohta puolin ikoninäyttely jonka teemana on Pyhä perhe. Sanalla on maallisessa mielessä kitkerä kaiku. Ortodoksisessa mielessä se on hyvä teema. Ennen menimme ryhmänä ortodoksien ja muiden samanhenkisten kanssa erilaisiin paikkoihin. Nyt menen yksin tai korkeintaan kaksin.

Runot ovat ikuisia ja muuttumattomia

Mietin mielessäni runon ja runoilijoiden merkitystä kulttuurissamme nykyään. Kuva keuhkotautisesta, juoposta ja kuppaisesta runoilijasta on onneksi entistä. Proosan ja runon välinen raja on kuulemma nykyään häilyvä. Kuulostaa prosaismin valtapyrkimykseltä nitistää runous lopullisesti. Nykyproosaa lukiessa tulee pakostakin ajatelleeksi että osa kirjoista on kirjoitettu laskelmoivista lähtökohdista. Suoritteisuus on selkeästi nähtävissä kustantamisessa, kuka myy eniten, sitä palkitaan eniten. Runoudessa tämä ei toimi, sillä runouden tehtävä on jotain muuta kuin yleisön kosiskelu ja narsismi. Runoilijat itse ovat aivan yhtä raadollisia kuin muutkin ihmiset. Runous ja runoilijat ovat kaksi toisiaan tukevaa puolta. "Runoja ei kannata kustantaa, vielä vähemmän julkaista, ainakaan käännöslyriikkaa." Tämän sanoi eräs onneton pienkustantaja. Toivottavasti runoja kustannetaan jatkossakin, edes jossain määrin.

En erityisemmin välitä enää koohottaa erinäisistä kirjallisuuspalkinnoista. Runous on paitsiossa, sillä se ei myy, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kustantajat ovat myyvien prosaistien asialla, siinä sivussa kustannetaan esimerkiksi Juha Seppälän pienen lukijakunnan kirjoja, onneksi. Piti vielä sanomani että myyvä kirja ei välttämättä ole huono kirja.

Lumi lentää kipakasti

Lumisade iskee naamaan ja tekee hengittämisen työlääksi. Käännän selkäni tuuleen. Kävelen takaperin. Lumen alla on liukasta, mutta kotipihalla on tyyntä ja hiljaista. Katselen taivasta, siellä lentää valkoinen lumieläin kieppuen. Vai keijutko siellä tanssivat lumitanssiaan. Sisällä on lämmintä ja ikkunoista loistaa lämmin valo.

Vainottujen uhrien muistopäivä

Tänään marraskuun 22 päivänä 2008 vietämme vainottujen uhrien muistopäivää. Jos olisi nuoskakeli, rakentaisin lumilyhtyjä pihalle. Pakkanen on mietoa Siperiaan verrattuna. Vainoilla ei ole kotimaata, tai osoitetta. Mikä takaa, että meistä hyvinvointivaltion kansalaisista ei tulisi suotuisissa olosuhteissa vainoajia. Ihmisen sivistyksen kuori on ohut. Lievän vainoamisen hallitsemme oikein hyvin.

Ilta sinistyy, kuten se maassamme tekee talvella ennen pimeää.

Keveät viikot vierähtävät,
en tajua tapahtunutta,
en sitä, kuinka vankilassa
sinua, poikani, katselivat
valkeat yöt, ja katsovat taas
kuumilla haukansilmillään
ja kertovat kuolemastasi
ja korkeasta rististäsi.

Kevät 1939
Anna Ahmatova, suom. M-L Mikkola.

Jälkiä lumessa

Aamulla pihalla suden jäljet. Jäniksen jälkiä seuraten, jonkun on juostava ruokansa kiinni. Täällä ei susia säikytä niin kuin etelässä. Tonttu oli käynyt hakemassa lasten joulukirjeet. Tämä on nyt tätä joulun alusaikaa. Paaston aikaa.
Lapset ovat iloisia lumesta. On tekemistä: täytyy kokeilla hiihtämistä, kelkalla laskua ja lumen kolaamista.

Joulu erämaassa houkuttaisi. "Siellä ei ole laajakaistayhteyttä", sanoo mies. Jouluna voisi kuvata kaikkea mikä vastaan tulee. Kukaan ei tulisi sattumalta käymään, jos nyt tulisi ollenkaan. Yrittäisi olla sinut itsensä kanssa, kävisi haudoilla sukulaisia tervehtimässä. Heräisivät tarinat muistojen myötä. Tulisivat eläviksi.

Olisi tähtitaivas ja kuutamoyö. Pakkasta. Eikä tietoakaan lanttulaatikoista ja muista perinneruuista. Miehille kinkku. Lahjoina hyvää mieltä ja yhteishenkeä. Kun joulu olisi. Ja joulusauna, kuten lapsena.