Tuomiokirkko katsoo joen pohjan kautta taivaaseen

Pienessä KirjaPuodissa keskustelivat runoilijat ja runonopastajat runoudesta. Minulla on vahva luulo ettei sitä parasta runoa ole vielä kirjoitettu, saati julkaistu. Huonon runon dilemma on aina minulle outo. Kuitenkin niitä kuulemma julkaistaan luvattoman paljon. Hyvä että ylipäätään julkaistaan runoja. Runot ovat kustantajalle huono sijoitus taloudellisesti. Lukijan ja kirjan ostajan tuntoja ei kustantaja edes ajattele. Menin puolituntia myöhässä ja alku puheet jäivät väliin.

Yliopiston Luovan kirjoittamisen oppiaine muuntautuu runo-opetuksen osalta, luultavasti säästösyistä, arvaanko väärin että siitä ei enää makseta kunnolla jatkossa.
Tuskin runojen rustaaminen loppuu vaikka yliopisto taékisi mitä hyvänsä.

Sitten lopuksi Harri Nordell kertoi että aina kun on julkaissut kirjan, uuden aloittaminen on vaikeaa, aivan kuin olisi kadottanut kirjoittamisen taidon. Kirjan julkaisun myötä tuntee iloa.


Poiskävellessäni katselin jokirannan kadonneita puskia. Talot näkyvät ja se riittää. Joen pinnassa unenomaisia kuvia. Auringon viisto kirkkaus melkein sokaisi. Epätodellisen lämmintä.

Vanhat tammet joessa. Tuomiokirkko katsoo pohjan kautta taivaaseen.



Ei tähän kyllä mitään ravintoloita ja muita pyydyksiä tarvita. Visiot sikseen. Syy miksi näin hartaasti kuvasin jokea ja jokivartta, oli erään matkalaisen kroonisen taudin aiheuttama tilanne. Se vaati hienotunteisuutta, minusta ei olisi ollut apua, joten käytin kameraa ja jatkoin matkaa huomaamattomasti kun tilanne oli ohi.

Kuolleet linnut eivät laula

Luin kyseisen dekkarin ja se ei ollut aivan tavallinen kokemus. Tarina kerrotaan lapsen näkökulmasta ja tämä lapsi ei ole ihan tavallinen lapsi. Hän on älykäs ja kiinnostunut kemiasta. Hän jopa yritti kehittää tavan herättää kuollut henkiin.

On rapistunut ja konkurssikypsä kartano, Himalajan jäätiköltä löytynyt äidin, Harrietin ruumis. Äiti on ollut kadoksissa monta vuotta. Ruumiinvalvojaiset(sopi hyvin lukuaikaan) kartanossa, mies jolla on viesti kuiskaa sen tytölle ja sitten mies jo murhataa. Tytön äiti Harriet osasi lentää lantokoneella ja hänellä oli oma pienoislentokone. Tässä dekkarissa on tasoja.

Katsoin Myrskyn jälkeen viimeisen osan, kaksi muuta osaa katsoin jo jokin aika sitten Areenasta. Viimeinen osa oli paras ja ehyin. Lisää suomalaista laatusarjaa kiitos!

Hyvät ihmiset: huomenna klo.12.30 Pienessä Kirjapuodissa (Kävelykadun Humalistonkadun puoleisessa päässä.) keskustelevat lyyrikot Runon vallasta ja runon kirjoittamisen koulutuksesta.

Runous on ikuisuus aihe ja kuolematon.

Vainajien ja Pyhien päivä

Minä uskallan ilmaista ajatuksen että rakkaus ihmiseen on ihmisaivoille saavuttamaton idea. Dostojevski.

Nykyisessä yliseksuaalisessa ajassamme on turha puhua rakkaudesta korkeamman henkisen elämän ilmentymänä, sillä meidän aikamme rakkaus on himon ilmentymä, ei muuta.(minä)
Muurintakainen kappeli pilkottaa puiden lomassa.
Eilen kävelimme vanhalle hautausmaalle tai uudemmalle puolelle, jossa on mieheni äidin suvun hautoja. Veimme pitkäkestoisen kynttilän palamaan.

Sitten menimme ortodoksien hautausmaalle ja olimme piknikillä kappelin luona. Oli hiljaista, vain liikenteen hienoinen kumu kuului. Äkäisen näköinen nainen kunnosti hautoja. Tänään lauantaina on litania. Olin valmis paniikkihäiriöön josko joku aktiivi seurakuntalainen pyyhältää paikalle.

Venäläisen kauppiaan entinen yksityiskappeli toimii nykyään myös Moskovan patriarkaatin siunauskappelina. Heidän oma kirkkonsa Vartiovuoren mäessä on niin ahdas ettei siunaustoimitus mahdu sinne. Turun ortodoksinen kirkko taas kuuluu eri patriarkaatin alaisuuteen ja Moskovan patriarkaatin alainen pappi ei voi suorittaa sakramenttia siellä, Turun nykyinen kirkkoherra kyllä siunaisi mutta se taas ei sovi Moskovan petriarkaatille. Hyvä että kappelissa voivat molemmat patriarkaatit sinata omiaan.

Oli lämmin sää, aurinko paistoi kirkkaasti ja ihmettelin miten vähän on enää puisia ristejä. Ortodoksiessa uskossa on kohta jossa puinen hautaristi säilyy vertauskuvallisesti maatuen lopuksi maaksi. Luonnonkalmistotkin häviävät ja hautausmaat muuttuvat valtakulttuurin mukaisiksi. Kaikki on luterilaisessa järjestyksessä.
Pietaryrtti kasvaa ja kukkii vielä kivenkolossa paistatellen.
Surun ja kaipauksen ilmentymiä on monia. Muistan aikoinaan nuoren naisen joka hoiti hautaa niin että yksi neuvöston jäsen valitti kirkkoherralle että nainen raapii haudan mustalle mullalle. Silloinen kirkkoherra sanoi että Jos se jotenkin helpottaa naisen surua, niin ruopikoon rauhassa. (Tämä oli kuoron nirppanokkakusipäiden mielestä fullgääriä ja itäsuomalaista primitiiviyttä.) huomasin seurakunnan historiaa lukiessani että itäsuomalaiset ovat tehneet Turun seurakunnan ja kirkon hyväksi enemmän kuin ruotsinkieliset ja muut turkulaiset yhteensä.) En tiedä mitä tapahtui mutta nainen sanoi ettei hän enää käy haudalla. Eilen kävelin hautausmaan kujalla ja näin että hauta oli hyvin hoidettu ja kynttilä paloi.

Turussa lämmintä +7 astetta. Aurinko on täällä taas.

Murtuneet torin kivet

Torikivet musrtuvat maallisen painon alla. Aika jyrää eteenpäin vääjäämättömästi, mikään ei ole ikuista, ei edes kivi, sillä tiukan paikan tullen kivi hioutuu saveksi jälleen. Jos Toriparkki, jolla ei ole vielä rakennuslupaa, tulee niin mihin nuo torikivet laitetaan. Voiko niitä ostaa muistoksi tai saada jopa ilmaiseksi.

Aikoinaan torin paikalla oli kuulemma joutomaata ja jopa vanha kalmisto. Turun tori oli keskiajalta lähtien Vanhalla Suurtorilla. En ole varma koska nykyinen kauppatori perustettiin, tai milloin syntyi. Autonomian ajalla keskelle toria piti rakennettaman ortodoksinen kirkko, mutta Engelin mielipide ja mittaukset otettiin vakavasti ja kirkon rakennuspaikka siirrettiin torin laidalle. Siinä se seisoo toinen pääty kalliolla, toinen kelluu savipatjalla. Kirkkoherra Homanen teki kirkon pelastusoperaation joskus 1960-luvulla. 1970-luvulla demarit ja kokoomus yrittivät tuhota kirkon mutta silloinen opetusministeri pelasti kirkon myöntämällä valtion lahjatontin, joka on nyt seurakunnan oma tontti, ehdolla ettei sitä myydä. Mielenkiintoista on että Mehilaisen sairaalarakennus on kyseisellä tontilla osittain, ja siinä on vuokrasopimus. Sen paikalla oli aikoinaan puutalo jossa oli virasto ja asuntoja. Se purettiin tuon uusiorakennuksen tieltä.


Lokki päivystää kalakojun vieressä. Se yleensä saa jotain rompetta syödäkseen. Se on iso ja lihava, mutta lentää kyllä sutjakkaasti. Tämä lokki on arvonsatunteva ja varmasti paskoo Toriparkki herrojen päälle torilla. Lokin nimi on Roope.

Marraskuun II päivä

Karkoitusaikanaan Dostojevski ei saanut kirjoittaa sanaakaan. Hän kirjoitti myöhemmin teoksen Muistelmia kuolleesta talosta ja karkoitusvankileiriä hän nimitti kuolleeksi taloksi. Tosiasiassa hän syntyi uuteen elämään ja hänellä oli tapana vastata ystäviensä karkotusta koskeviin valitteluihin, että Jumalalla ehkä oli välttämätöntä viedä hänet Siperiaan oppimaan jotakin jota ilman ihminen ei voi elää. Ilman tätä tietoa ihmiset söisivät toisensa materialisen kehityksen myöyä. Dostojevski ei mainitse tässäkään Jumalaa, vaan sanoo että ilman tietoa tärkeimmästä, ihmiset söisivät toisensa. 1930-luvulla ihmiset söivät oikeasti toisensa.

Muistelmia kuolleesta talosta on alitajunnasta nousevaa materiaalia, siinä mennään todella syvälle ihmismielen syövereihin. Kirjoituksia kuolleesta talosta aloitti Dostojevskin järeiden kirjojen sarjan.

Torikuvia I

Tässä torin kivet kuvattuna. Tällaisia ei sitten kaiketi enää Suomessa osata valmistaa. Tämä kuva kuuluu tori-sarjaan. Olen päättänyt kuvata toria ja sen ilmettä tästä eteenpäin silloin tällöin. kuvitelkaa mielessänne kaikki torilla olevat askeleet, myös eläinten, jotka ovat talaanneet noita kiviä.

Yleensä tori on väriltään sinisen harmaa. Joskus kesällä se on auringon valaisema ydin kaupungin keskustassa. Turulla ei ole kaupungille ominaista keskustaa, se on pikemminkin taajama jossa on monta lähiötä. Jos tori lakkaisi olemasta, keskusta hajoaisi. Tori luo elämää, ei hajota tai kuihduta.

Turkulainen nousukkuus näkyy vanhojen rakennusten purkamisassa ja voiton maksimoinnissa uusilla vähemmän kauniilla ja heikoilla rakennuksilla. Sivistys on myös kulttuurin vaalimista ja perinteen kunnioittamista. Rakennuksissa on historin muisti ja monta tarinaa menneestä ja tulevasta, mikäli rakennukset saavat olla.

Marraskuun ensimmäinen päivä

Olen uskon lapsi ja lapsi vailla uskoa Dostojevski luki jo kuusi vuotiaana Raamattua. Kuusi vuotiaana hän luki Jobin kirjaa ja kuusivuitias ymmärtää Jobin kirjaa omalla tavallaan. Dostojevski sanoi myöhemmin vaimolleen Annalle hänestä tuntuneen että se oli kirjoitettu hänelle ja siinä oli jotain erityistä. Hänen elämänsä oli pitkälti elämän mittainen kärsimystarina ja vertautui Jobin kohtaloon.

Dostojevskillä oli kaksi suurta kärsimyksen aiheuttajaa:Jumalan olemassa oloa koskeva epäilys ja ne kärsimykset, joiden avulla Jumala koetteli hänen voimiaan. Dostojevskin oli vastattava kysymykseen, onko ihmisen mahdollista uskoa, kun kaikki tosiasiat näyttävät uskon vastaisilta.

Voiko ihminen olla uskollinen Jumalalle kaiken kärsimyksen keskellä? Jos kirjailija ei ratkaise ihmisen salaisuutta, on hän elänyt turhaan.

Dostojevskin elämää leimasi kärsimyksen lainalaisuus. kuusitoista vuotiaana hän menetti äitinsä ja kahdesantoista vuotiaana hänen isänsä muhattiin. Samaan aikaan Dostojevski sai ensimmäisen epilepsiakohtauksen. Sairaus kulki hänen mukana koko loppu elämän kuoleman varjona. Karkoitus akana kohtausksia tuli kerran viikossa, myöhemmin kerran kuussa. Hän on kuvannut romaanissaan Idiootti epilepsiaa tarkasti. Hän tiesi että epilepsiakohtaus voisi johtaa kuolemaan ja hän pelkäsi sitä.

Kaksikymmentä kahdeksan vuotiaana Dostojevski seisoi teloituskomppanian edessä. Häntä syytettiin maanpetoksellisesta toiminnasta. Heidän silmänsä oli peitetty ja Dostojevski sanoi vierellään seisovalle miehelle että Kohta me olemme yhdessä Kristuksen kanssa. Tämä vastasi: Kohta me olemme kasa tuhkaa. Heitä ei ammuttu, sillä tsaari armahti heidät.

Karkoitus aika Siperiassa oli Dostojevskin mukaan opetus jotta oppisin asian jota ilman en voisi elää

Turussa +3 astetta, pilvistä tihkusadetta.