Friday, November 3, 2017

Murtuneet torin kivet


Torikivet musrtuvat maallisen painon alla. Aika jyrää eteenpäin vääjäämättömästi, mikään ei ole ikuista, ei edes kivi, sillä tiukan paikan tullen kivi hioutuu saveksi jälleen. Jos Toriparkki, jolla ei ole vielä rakennuslupaa, tulee niin mihin nuo torikivet laitetaan. Voiko niitä ostaa muistoksi tai saada jopa ilmaiseksi.

Aikoinaan torin paikalla oli kuulemma joutomaata ja jopa vanha kalmisto. Turun tori oli keskiajalta lähtien Vanhalla Suurtorilla. En ole varma koska nykyinen kauppatori perustettiin, tai milloin syntyi. Autonomian ajalla keskelle toria piti rakennettaman ortodoksinen kirkko, mutta Engelin mielipide ja mittaukset otettiin vakavasti ja kirkon rakennuspaikka siirrettiin torin laidalle. Siinä se seisoo toinen pääty kalliolla, toinen kelluu savipatjalla. Kirkkoherra Homanen teki kirkon pelastusoperaation joskus 1960-luvulla. 1970-luvulla demarit ja kokoomus yrittivät tuhota kirkon mutta silloinen opetusministeri pelasti kirkon myöntämällä valtion lahjatontin, joka on nyt seurakunnan oma tontti, ehdolla ettei sitä myydä. Mielenkiintoista on että Mehilaisen sairaalarakennus on kyseisellä tontilla osittain, ja siinä on vuokrasopimus. Sen paikalla oli aikoinaan puutalo jossa oli virasto ja asuntoja. Se purettiin tuon uusiorakennuksen tieltä.


Lokki päivystää kalakojun vieressä. Se yleensä saa jotain rompetta syödäkseen. Se on iso ja lihava, mutta lentää kyllä sutjakkaasti. Tämä lokki on arvonsatunteva ja varmasti paskoo Toriparkki herrojen päälle torilla. Lokin nimi on Roope.

No comments: