Lonttisten puutaloarkkitehtuuria II

Satumainen talo iltavalaistuksessa. Aidantakaista asumista. Joskus kuvittelen olevani Puolassa tai Prahassa. keittiön ikkunan maisema on matalia kattoja ja likaisia muureja ja illalla lämpimiä valoja ikkunoissa. Rakastan noiden alueiden lasten kuvakirjoja ja elokuvia.

Lonttisten puutalojen arkkitehtuuria

Lonttisten talot ovat hyvin tavallisia kirvesmiesten pykäämiä taloja. Alue kuului Maarian kuntaa pitkälle 1900-luvulle, ja ehkä juuri siksi talojen tiedot ovat kadoksissa tai niitä ei yksinkertaisesti ole. Ne ovat tupakkiaskin kanteen piirrettyjä taloja. Tässä on katunäkymä Lokinkadulle. Ainakin kolme isommista taloista on ollut kaupparakennuksia jotka on remontoitu asuin käyttöön. Osa taloista on rautatieläisten asuintaloja, erotuksena Pohjolaan, täällä ne ovat omilla tonteilla. Rauhallinen katu vaikka Helsingintie virtaa ihan vierestä. Puutalot vaimentavat liikenteen äänen paremmin kuin betoni.

Tavallisesti taloissa on pieniä huoneistoja, niitä on laajennettu ylös ja alas eli kolmeen kerrokseen.

Tässä kuvassa on erkkeri tai uloke. Taloja on kunnostettu ja remontoitu. Rakennuksia on tiheässä ja talojen maali on keltaisesta, vihreästä punaiseen ja tietenkin valkoiseen, joka muuttuu nopeasti helmenharmaaksi. Lonttisten tien toisella reunalla ovat pienkerrostalot.

Airikintien mielenkiintoisin talo on tuo funkkistyyppinen rakennus. Se on kaunis kokonaisuus ja ihmettelen mikä on sen historia. Olen ihastunut tuohon rakennukseen. Nyt tiedän että se on ollut leipomo alkujaan. Rakennuksen edessä Lonttistentien kulmassa on kaunis puinen paritalo.

Tässä aidantakaista asutusta. Sanoisin että monimuotoista ja inspiroivaa.

Arkinen aika alkoi

Tämä talo on Portsassa.
Pehmeä sää. Kävelin lenkin puutaloalueelta toiselle ja takaisin. Kaksi hyvin erilaista ja erioloista puutaloaluetta. Lonttinen on jotenkin rahvaanomaisen kodikas: Talot kuin hieman maisemaan viskatut ja "itepykättyjä". Ihmiset eivät ole ihan niin olevinaan kuin Portsassa. Portsan talot ovat ryhdikkäitä ja kauniita. Kadut leveitä kuin saksalaisessa pikkukaupungissa.

Olen miettinyt Portsan henkeä. Onko siinä omanarvon tuntoa, hieman arroganttia suhtautumista outoihin tai uusiin ihmisiin ja kyttäysmentaliteettiakin. Muistan kerran kun yksi persoona oli löytänyt tekohampaat saunasta. Hän oli laittanut ne paljaaltaan taskuunsa ja näytti bussipysäkillä minulle. Minä rupesin ihmettelemään että kukahan ne oli unohtanut ja kaipasi niitä parhaillaan ellei ollut kuollut... Hammashoito on nykyään kallista. Vappu nosti nokkaansa ja sanoi että HÄN ei ole köyhä.

Tämä talo on kekenut uuden profiilinkorotuksen. Huomioikaa ornamenttimaalaukset karmilaudoissa.

Turussa on lämpöasteita ja vesisadetta.

Lapsen on saatava tuijotella pilviin ja unelmoida

Turkuun rakennetaan yhdessä lasten ja valitun taiteilijan kanssa uusi patsasaleikkipuisto. Entinen patsasleikkipuisto ikääntyi ja hapertui ja sitten maan tasalle jyrättiin Kupittaan puistossa. Se ei ollut enää turvallinen kuulemma. Kaikkiaan 15 taiteilijaa haki tähän projektiin, ja viideltä valitulta finalistilta pyydettiin visio eli suunnitelma. Yksi taiteilija pääsee toteuttamaan valittuna patsasleikkipuistoa.

Uudessa patsaspuistoprojektissa tärkeintä on tiedotteen mukaan turvallisuus. Mukana toteutuksessa on turvallisuusasiantuntija. On tietenkin hyvä että on turvallista, toivon ettei ole tylsää. Pakostakin tulee mieleen kivistä, puista ja kannoista jyysityt leikkipuistot joissa keskellä tököttää tekopuu sopivin tapein kiivetä. En pitänyt sellaisista leikkipuistoista, enkä pidä vieläkään. Minusta lapsen pitää oppia selviytymään haasteista joita elämä asettaa, ei voi loputtomasti tasoittaa tietä tasaiseksi. Vaaran kokeminen ja siitä selviäminen on huikea kokemus lapselle, eikä siinä tarvitse olla hengenvaarassa.

Toivottavasti suunnittelussa otetaan huomioon myös ujot, arat, kömpelöt ja hiljaiset lapset. Tällaiset lapset eivät ole suosiossa nykyään, sillä kaikki lapset eivät tanssi piirissä samalla tavalla.
Lapsen on saatava tuijotella pilviin ja unelmoida tekemättä mitään niin kauan kuin haluaa. Hän ei suinkaan ole laiska ja tyhmä vaikka ei liiku. Lapsen päässä tapahtuu huima saturetki juuri silloin, eikä aikuisen ole lupa patistella häntä raisuksi liikkujaksi. Tuskin hän saa aikuisena diebetesta, sydän ja verisuonitautia tai tule hulluksi, koska ei säntäile ja hölötä koko ajan.

Jokaisella lapsella tulisi olla metsä jonne mennä ja keksiä omat leikkinsä itse. Näistä lapsista tulee luovia ajattelijoita ja jokseenkin hyviä ihmisiä. Silti patsasleikkipuisto on tarpeellinen henke, ne eivät sulje pois toisiaan; metsä ja laikkipuisto.

Joulun jälkeinen aika I

Tammikuun neljäs päivä. Hiiren hippunen lunta. Kaupunkikierros suoritettu näin välipyhänä, juhlapyhien välissä. Kaupunki on hiljainen, niin kuin pikkukaupungit ovat yleensä.

Olen lukenut Anita Konkan Unennäkijän muistelmia ja sanon että hän on vahva nainen. Maru sanoi että tuo on pahin klisee mitä on kehitelty. En ruvennut riitelemään kliseestä, sillä venäläisten naisten, tai suomensukuisten kanssa ei kannata riidellä, niiden kanssa jää toiseksi. Tuon viisauden opetti minulle yksi suomensukuinen runoilija. Hänellä oli oikea harppu vaimoksi: soi kauniisti mutta lauloi hirveällä äänellä. Oli siis harpisti.

Samainen runoilija kertoi unohtaneensa molemmat, äidinkielensä Suomen ja venäjänkieliset sanat. Hänen puheensa oli hätääntyneen monikielinen. Tulin surulliseksi ja tajusin ajan painon ja ihmisen haurauden ajassa. Luulen että kun ihminen tulee tarpeeksi vanhaksi, hänen äidinkielensä nousee, muut kielet väistyvät.

Maru oli pahalla päällä ja kertoi että Luovan toiminnan pomot olivat päättäneet aikoinaan, että hän tasapainoton ja hullu. Minä luulen että hänet sekoitettiin yhteen toiseen, sairastuneeseen ohjaajaan. Noilla pomoilla ei ole lääkärinkoulutusta, eivätkä he voi, eivätkä pysty diagnosoida ketään. Heillä oli sellainen ikävä tapa käyttää valtaa ohjaajien yli. Muistan että samaa keinoa käytettiin ainakin kuuden ohjaajan yhteydessä 1980-luvulla. Minusta sellainen oli ihmisarvoa loukkaavaa, ja ennen kaikkea ammattitaidottomuutta pomoilta. Monelle jäi paha maku muistoksi. Maru ei ollut ainoa terapiassa käyvä ohjaaja.

Löysimme Balttilaisesta kaupasta ihanaa hapankaalia. Sieltä saa muitakin ihania herkkuja kuten smetanaa isossa purkissa pieneen hintaan. Valion pikkuinen purkki maksaa maltaita.

Ylihuomenna on Teofania, ortodoksien ehkä suurin kirkollinen juhla.

Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen päivänä

Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen (1759 - 1833) päivä.


Minulla on hänen kuvallaan varustettu kaulanauha. Sain sen lahjaksi, kauan sitten, yhdeltä "vähäisimmistä" seurakuntalaisista. Meitä "vähäisiä" oli siinä seurakunnassa monta

Kerrotaan että karhu söi hänen kädestään kun hän oli erämaakilvoittelijana. Mies kysyi epäuskoisena: Ei karhu kättä syönyt? Vastasin: Ei syönyt kättä, He kunnioittivat toisiaan ja käyttäytyivät sen mukaisesti.

Rosvot, jotka olivat ihmisiä muodoltaan, pahoinpitelivät hänet niin pahasti, että hänen oli palattava luostariinsa hoidettavaksi.

Hän on yksi ortodoksien suosituimmista pyhittäjistä. Hän on luonnon ja eläinten suojelupyhimys. Sarovilainen pystyi olemaan puhumatta monta vuotta erakkokeljassaan. Hän oli ennen kuolemaansa myös ohjaajavanhus.

Eräs venäläinen tuttavani kertoi että jossakin sotaharjoituksissa Serafim Sarovilaisen ikoni oli ollut panssarivaunun kannella. Minua se pöyristytti kovasti. Sotilaiden ja sodan suojelijat ovat kyllä jossakin aivan muualla.

Joen takaa loistavat rakennukset

Kävelimme uudenvuodenkävelyä kaupungilla. Kadut ovat pitkälti jo sulat ja maa musta.

Huraa, huraa häitä kello löi jo kakstoista, keisari seisoo palatsissaan. Niin musta kuin multa, niin valkeaa kuin lunta: se ken tulee viimeisenä onpi kuolema.

Joen toisella puolella loistaa Pinallan valot. Joki toistaa saman. Olen käynyt tuossa ravintolissa noin kolme kertaa. Ylipäätäänkin olen huono poikkeamaan ravintoloihin ilman asiaa tai ohjelmaa.

Pinella on tiettävästi Turun vanhin ravintola jossa kokoontui kulttuuriväkeä 1800-luvullakin. Nils Henrik Pinello perusti sen 1847. Siellä ovat istuneet ja nauttineet sellaiset henkilöt kuin: J. W. Snellman, Elias Lönnrot, J.L. Runeberg, Sakari Topelius ja Josef Julius Wecksell. Lauantai-seura kokoontui hilpeissä merkeissä ja Suomi aloitteli kansallisen heräämisen aikaa.

Pinella toimi yhtä jaksoisesti vuoteen 2004 asti. Sitten se odotti peruskorjausta suhteellisen kauan. Nykyinen Pinella on ollut toiminnassa muutaman vuoden. En ole käynyt tässä uudessa Pinellassa koskaan. En tiedä millainen asiakaskunta heillä on.

Tässä on vanha kesä-ravintola Samppalinna. Ravintolan suunnitteli arkkitehti von Hedegen ja rakennutti von Rettig 1865. Rettig halusi elävöittää jokirantaa. Elävöittäminen ei ole Toriparkin keksintö, vaan sitä harrastettiin hyvin ja kauniisti jo 1800-luvun Turussa. 1960-luvulla tosin moni tuon ajan kaunis rakennus koki kuolon vandaalirakentajien toimesta.

Olen käynyt yhden kerran Samppalinnassa, ja silloinkin oli joku luovan toiminnan epävirallinen kokous. Samppalinna on hyvin huvilamainen miljööravintola, kaunis ja tunnelmallinen.