Noakin Parkki Titanikissa

Kaikki puutarhurit tietävät että kasvit eivät aina kasva siellä missä niiden pitäisi tai sitten ne alkavat rehottaa paikassa missä ei pitäisi. Kasveilla on oma tahto.

Suomessa on tällähetkellä noin 1200 luonnonkasvilajia. Jatkuvasti luku tulee pienenemään muuttuvien elinolosuhteiden vuoksi. Armi Laukian Noah´s Park - Noakin Parkki 2-25. 7. 2010 näyttely on satunnainen valikoima kasveja ja pieniin purkkeihin luonnonvalinnan voimasta ahtautuneita kasviyhdyskuntia. Näin voimme, me katsojat tutkailla minityyrimaisemassa tavallisten luonnonkasvien kauneuden lisäksi evoluution periaatteen toteutumista pienoiskoossa.

Näyttely on oma kannanotto YK.n luonnon monimuotoisuuden teemavuoteen 2010.

Kävin näyttelyssä ja olin vaikuttunut. Luonto ja kulttuuri eivät ole toistensa vastakohtia vaikka kotipuutarhoissa näyttäisi näin olevankin. Miksiköhän? Ehkä pitäisi tutustua puutarhojen kulttuurihistoriaan syvemmin. Ihmisen halu hallita luontoa lienee yksi syy.

Iäisyydessä ei oppiarvoja kysellä...

Oli kesän yksi kuumimmista päivistä. Istuimme kirkon nurmikolla ja seurasimme naakkoja. Ne olivat yksilöitä kaikki. Kaksi isoa mustavarista harppoi totisena parrat tanassa ohi.

Naakat killistelivät päät viirollaan ja silmät pähkinällä tähyten murusia. Söimme mansikoita. Naakat ovat hienotunteisempia kuin lokit; eivät tunge apajille liian aikaisin. Nämä naakat olivat tulleet ehkä tuomiokirkkopuistosta ja olivat siksi vieraskoreita.

Sitten saapui hierarkian huippu paikalle ja kopautti nokalla kiveen ja sanoi: yksi teistä on minulle rakas! Hänet minä kutsun yksinäisyyteeni.

Hyljeksityin seurakuntalainen taapersi arasti eteen ja sopraanonaakka pörhistelivät höyheniään ja kajautti: "Mitä ihmeellistä hänessä nyt on? Mikä lie seminaarivaris. Ei edes tohtorinhattua." Toinen Aurinkoinen altto lauloi: minua ei voi sivuuttaa vaikka olenkin nainen ja rikas! Topakka naakka ilmoitti opettajan äänellä: Minä olen maksanut veroni kirkolle. Missä on kiitos? Viinaa en juo enkä katsele turhuuksia. Täällä haisee venäläisiltä naisilta.

Heille vastattiin lyhyesti: monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut! Sitten ovi sulkeutui ja naakat lensivät pois.

Tyhjennetylle polulle, joka on särjettyä kiveä täynnä, jäi itseensä tyytyväinen lokki mittailemaan mahtinsa äärilaitoja.

Maariankellot kukkivat

Olen hyvin uskollinen luonne. Tietyt kukat kulkevat mukana paikasta toiseen. Päivänsinet ja Maariankellot. Syvää sinistä ja sitten hieman heleämpää

Konevitsan saari on kuin lapsuuteni maisema tässä ajassa. Mietin aikani ja tajusin miksi tuntui niin tutulta tulla Konevitsaan. 1950- ja 1960-lukujen pohjoiskarjalainen maisema; sitä se oli. Vain ahdistus puuttui. Lapsena olin aina jotenkin ahdistunut; luulen sen johtuneen siitä että me kaikki tuon ajan lapset olimme sotilaiden lapsia.
Aikaa ei voi pysäyttää. Se pakenee kiihtyvällä voimalla pois peruuttamattomasti.

Viljasiilon viimeiset hetket

Maisemassa on viljasiilon mentävä aukko. Junat kulkevat pois Turusta. Maisemaan nousee tulevaisuudessa varmaankin korkeita kerrostaloja. Kansallismaisema saa uusia vivahteita.


Lempeäsilmäinen kuttu seisoo jalustallaan Vammalassa. Minä olen aina yhdistänyt kutut ja vuohet Hämeeseen ja Satakuntaan. F. E. Sillanpäällä on tuotannossaan kuvauksia kutuista.

Tommy Tabermann on runoilija. Runoilijat ovat kuolemattomia runojensa kautta. Tommyn isovanhemmat olivat ortodokseja. Hän kävi Valamossakin. En tiedä tapasiko hän koskaan Nikean metropoliittaa. He kuolivat melkein samaan aikaan. Kuolema ei ole koskaan yksityinen tapahtuma. Eikä vainajia arvoteta heidän tekemättömien tekojensa mukaan. Eikä raatokärpäsiltä välty yksikään.

Nikean metropoliitta Johannes tuon`ilmaisiin

Nikean metropoliitta Johannes on siirtynyt tuon`ilmaisiin. Kuoleman edessä me kaikki olemme tasa-arvoisia; toisilla tietenkin ansaitusti puitteet ovat arvokkaammat.

Aikoinaan tunsin silloista arkkipiispaa kohtaan niin syvää kunnioitusta että menin pöydän alle piiloon kun en tiennyt miten hänet pitäisi kohdata. Kunnioitan häntä vieläkin, vaikka en koskaan tohtinut puhutella häntä.

Hän jäi minulle etäiseksi, niin kuin he yleensä jäävät nämä korkeasti kirkolliset henkilöt. Kirjoitan omista lähtökohdistani. Jollakin toisella varmasti oli henkilökohtaisempi ja läheisempi suhde häneen. Joka tapauksessa hän teki mittavan uran kirkkomme johtajana, yliopistomiehenä ja toimi sillanrakentajana kirkkokuntien välillä. Virolaisia hän opasti ja samalla tuli aiheuttaneeksi meskeitä politiikassa Venäjään nähden.

Olkoon hänellä ikuinen muisto.

Pyhän Olavin kirkossa

Parhaillaan on menossa Vanhan kirjan päivät Vammalassa. Kirjojen ohella keskityin vierailuun Pyhän Olavin kirkossa.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko eli Tyrvään vanha kirkko on Tyrväällä, Sastamalassa. Se on valmistunut noin 1510–1516.

Oikealla kirkon palanutta ovea. 21. syyskuuta 1997 kirkon puuosat tuhoutuivat kirkkoon viinanhimoissaam murtautuneen suomalaisen alkoholistin tuhopoltossa.

Sisätilojen uudet maalaukset ovat tehneet Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala.



Maalausten valmistuttua kirkko avattiin uudestaan käyttöön 15. elokuuta 2009.


Kirkko rakennettiin uudelleen Museoviraston tuella ja suurelta osin lahjoitusvaroin ja talkootyöllä. Kirkko otettiin tuhopolton jälkeen uudelleen käyttöön 3. elokuuta 2003.


Tyrvään kirkko on suosittu vihkikirkko, täysin syystä. Alla kirkon paanukattoa.

Keskiajan markkinat ovat taas Turussa

Kesäisen lämpimät keskiajan markkinat alkoivat Turussa 1.7. Aluksi olimme Tuomiokirkon kahvilassa kahvilla. Tuomioleivosta ei ollut. Pihalla soitti selloa keskiajan pukuun pukeutunut nuorimies.

Tuuli virkistävästi aurinkoisen porotuksen välissä.

Vanhalla Suurtorilla oli väljää, kuten aina ennen massojen ryntäystä. Viikinkipaatti oli parkkeerannut sisäpihalle parkkiin.