Mitä tapahtuu Toriparkin jälkeen

Harmaa on toivon väri kirjoitti kirjailija Irina Ratuzintskaja aikoinaan. Hän ja miehensä viettivät aikoja rangaistussiirtolassa ennen kuin pääsevät muuttamaan ulkomaille. Hän puhui leivän arvostuksesta ja erityisestä suhteeaastaan leipään ja sen sienaukseen. Länsimaalaisia huvitti kovasti Irinan suhde leipään. Venäjällä on osattu leipoa ravitsevaa ja voimaannuttavaa leipää. Sen rinnalla roskaruoka on pahaa höttöä. En ole koskaan pitänyt siitä että jotkut vähättelevät leipää koska oikeatakin ruokaa on. Kun oikea ruoka loppuu niin leipä pelastaa ja kun leipä loppuu alkaa nälänhätä. Harmaa marraskuinen lauantai. Kävelin torin ohi ja ihmettelin miten ihmeessä toriparkki valmistuisi joulukuussa kun sisääntulorampista ei ole tietoakaan. Otin kuvan laajenevasta halkeamasta kirkon seinästä. Tein ristinmerkin ja ajattelin että savipatja ei saisi kuivua, sillä mikäli se kuivuu, niin olemme hukassa. Tässä kaupungissa on meneillään monta kaavamuutosta ja ihmettelen miten kaikki rakentaminen ja gryderien toiveet täytetään poliitiikkojen tuella. On se hyvä että grynderien ei tarvitse kärsiä vilua eikä nälkää. heidän hyvinvoinyinsa on turvattu.Toivottavasti torilla on elämää toriparkin jälkeenkin.(Ostin kaupunkikumisaappaat. Ne eivät ole saappaat, vaan sipsuttimet.)

Tämä kirja järisyttää. Oikeastaan pitäisi lukea ensin Gitan tarina, jotta ymmärtäisi Tatuoijan muutamia kohtia. Tämä on vahva rakkaustarinakin kaiken karmeuden keskellä. Näiden kahden liitto on solmittu taivaassa. ja se oli ikuinen.