Istuin mökin kuistilla monta tuntia ja kerin pellavalankaa joutessani. Yhtään hyttystä ei ilmaantunut seurakseni. Linnut rääkyivät kyllä, illalla huhuili jopa huuhkaja. Se on asustellut niemellämme muutamana kesänä. Käärmeet katosivat toistaiseksi mutta kukaan ei kyllä kävele pihalla kuin kumpparit jalassa tästä lähtien, satoi tai paistoi.
Yksi lähimmistäni oli hyvin lähellä kuolla nuoren käärmeen puremaan, mutta selvisi toistaiseksi ainakin kahden viikon sairaala reissulla elävien kirjoihin. Kortisoni on varmasti hyvä lääke, mutta suurina annoksina se altistaa diabetekselle, erityisesti jos on piilevä diabetes olemassa.
Kesä on ollut lämmin ja ihana Pohjois-Karjalassa. Koitereen vesi oli lämmintä kuin vasta lypsetty maito. Hiljaisuus oli rikkumaton, ei edes veneen ääniä kuulunut. Pienet lumpeen kukat aukenivat lahden poukamaan. Jossakin sisikunnassa vihlaisi tieto kaiken katoavaisuudesta ja rajallisuudesta.
Niemen vastarannalla, järven toisella puolen oli viime sunnuntaina Partalan rannan Koiterekirkko. Piispa Jari Jolkkonen ja pastori Marianne Heikkilä toimittivat palveluksen ja jakoivat ehtoollisen. En ollut tapahtumassa mukana. Matelin maisemissa kuitenkin mielessäni.
Niemi, jossa mökkeilemme, on isäni isän eli Hämäläisten suvun vanha asuinpaikka. Tai oikeasti kantatila. Mietin kylän henkilöhistoriaa ja esiin kumpusi originelleja, ja ei niinkään tavanomaisia ihmisiä. Tai sitten juuri nämä henkilöt muistuvat parhaiten mieleen.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment