Lapsuuteni kyläkirkossa Tuomaanristi ikkunalla, oli jo silloin kun muistini yltää sen olleen siellä. Kirkosta on näköala Koitereelle ja kylälle, joka on hiljentynyt lähes täysin.
Koulu lopetettiin monta vuotta sitten, posti ja pankki samoin. Kyläkaupat ovat asuinkäytössä ja vanha "kartanorakennus kaupan."
Ilmassa oli perhejuhlan tuntua. Pappi puhui kauniisti: ajattelin että papeille on nykyään ilmaisutaidon opintokursseja opiskeluaikana. Tämä pappi ainakin osasi esiintyä. Kesken muistovärssyjen kuuntelun muistin että veljeni ei ollut fyysisesti vahva vaikka tekikin sellaisen vaikutelman. Hän sairasteli lapsena usein.
Hän oli lyhyiden lauseiden mies ja karsasti pitkiä puheita ja asiattomia asioita. Läheisistään huolehtiminen oli hänelle toinen luonto.
Vanha justeeri seinällä kertoo ajasta jolloin ajalla oli eri merkitys kuin nykyään. Aika on rajallista ihmiselle oli millaiset koneet hyvänsä. Autuaita ovat hitauden ja hiljaisuuden löytäjät sillä heidät vapautetaan paljosta turhasta.
Kummipoikani piirsi lohikäärmeen. Tässä on lohikäärmeen väkevyyttä, sillä lohikäärme ei ole lempeä eläin. Minua on joskus ottanut päähän tämä satujen ja satuhahmojen luonteiden pehmennys: peikot, noidat lohikäärmeet ja petoeläimet ovat satumaailman julmia elementtejä, niistä ei pidä tehdä herttaisia ja hyviä.
No comments:
Post a Comment