Saturday, November 5, 2011



Turussa oli pilvipoutaa kun pyöräilimme hautausmaalle. Kosteus tunkeutui tennareihin ja jalkoja alkoi palella. Ortodoksisella hautausmaalla oli ollut litania Karjalaan jääneiden muistolle.

Kappelin oven yläpuolella olevan ristin kultaus on rapissut lisää; koskahan tuokin korjataan tai uudelleen kullataan.

Katselin perinteisiä puisia hautaristejä. Niitäkin on monen mallisia.



Kuvan valkoisen ristin on veistänyt entinen kirkkoherra Petri Ratilainen ja metallisen nimilaatan lahjoittanut Tiistaiseura. Puisen ristin idea on että se lahoaa aikanaan. Puinen risti on ekologisempi kuin hautakivet. Ikävää että ortodoksiselle hautausmaallekin on ruvettu pystyttämään hautakiviä puisten ristien sijaan.

Mikään ihmisen maallisessa elämässä ei ole pysyvää.

Luterilaisella puolella anoppi sai omat kynttilänsä.

Ilta alkoi hämärtää kun pyöräilimme takaisin.

Ilomantsissa kuulemma paistoi aurinko. Hirvet ovat vauhkoja. Viiden suden lauma oli nähty saloilla.

Ajattelin 86 vuotiasta äitiäni. Hänellä taitavat sukulaiset olla jo suuressa määrin hautausmaalla. Kun ilta hämärtyy ihmiset menevät haudoille kynttilöitä sytyttämään.

No comments: