Monday, February 8, 2010

Kohti suurta paastoa

Räntää mättää taivaalta. Voittopuolisesti vettä. Sovintosunnuntai on ensi sunnuntaina. Sitten alkaa suuri paasto. Näistä asioista on puhuttava varoen, sillä tietoni ovat hatarat. Silloin kun Mateli Kuivalatar eli, oli paasto kunniassaan luterilaisillakin. Äkkiä ajatellen ruokapaastosäännöt olivat helposti täytettävissä, sillä kansa eli niukasti kevättalvella. Lehmät ummella, kalaa oli kuivattuna ja suolattuna. Silloin ei liene ollut rasvaongelmaa ja lihavuus oli arvon mitta. Oli häpeällistä jos talon emäntä oli laiha. Yritin etsiä Kantelettaresta paastorunoja, mutta en silmäillen löytänyt. Hengellinen paasto taas kohdistuu hengen puhdistumiseen saastaisuudesta.

Paastorukous

Herra, minun elämäni Valtias! Esti minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.

Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.

Oi kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten minä veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti. Amen.

5 comments:

Anonymous said...

Ihmisen täytyy paastota oman hengellisyytensä kehityksen vuoksi. Ei toisten puutteiden vuoksi. Ihmistä ei auta yhtään toisten syntien luetteleminen. Oma raadollisuus on tiedostettava.

Anonymous said...

Tuon varmasti totta. Itse olen pohtinut kuolleen suremista. Milloin suru muuttuu itsekkääksi kiinnipitämiseksi? Eikö vainajaa helpottaisi tuon´ilmaisissa irtipäästäminen elävien surusta?

Ehkä tämä kuulostaa julmalta...

Mataleena said...

On karnevaaliviikko ja lihasta luopumisen viikko.

... kun suru tulee, anna surun mennä. Kun ilo saapuu, anna ilon olla...

Kirsti said...

Hei, oli hauska löytää tämä blogi. Olen päättänyt paastota tänä vuonna, mutta pitkään luulin, että tuhkakeskiviikko on jo tänään. Äsken vasta kuulin, että se onkin vasta viikon kuluttua. Aloitan paaston joka tapauksessa jo nyt, kun kerran meinasin...

Hienoja kuvia!

Mataleena. said...

Tuhkakeskiviikko lienee katolista perua. Varsinainen paasto alkaa ensi sunnuntaina. Tärkeintä lienee kohtuullisuus.
Totta puhuen täydelliseen paastoon pystynevät vain nunnat ja munkit luostareissaan.

Terveydellään kun ei pidä leikkiä. (Tästä tuli tätimäninen kommentti.)

On helpompaa paastota saman henkisen kanssa. Olen huomannut että jos muu perhe syö ja elää normaalisti, niin horjuvaa on paastoajan taival!