Joen pinnalla jalanjälkiä; pieniä ja isoja. Viima tuivertaa omia kuvioitaan jään pinnalle. On keskiviikon harmaa iltapäivä. Jossakin soi kirkonkello iltapäivää alkaneeksi.
Nykyään on matkustettava kauaksi katumuksensakramenttiin. Junassa ehtii lukea ja miettiä samalla syntejään. Omia syntejäni, ei muiden, sillä ihminen ei voi kantaa muiden syntejä; siihen tarvitaan järeämpi henkilö. Ajattelen nasaretilaisen Äitiä. Hänen tehtävänsä oli kohtuuttoman suuri. Äidit jotka menettävät lapsensa kuolemalle, tietävät mitä suru on.
Talvi jatkuu ja lunta on luvassa lisää.
Junat eivät enää ole yhtä vakaita kuin ennen. Lippuluukulla pyydän menolipun katumuksen sakramenttiin. Virkailija kysyy että onko minulla rukouskirja mukana siltäkin varalta että juna juuttuu lumeen tai tapahtuu jotain muuta. On minulla rukouskirja ja musiikkia kaiken muun lisäksi. Naiset ottavat aina liikaa matkatavaroita mukaansa; vähemmälläkin selviytyisi.
Katselen lumisia metsiä junan ikkunasta. Jos kaikki Suomen lumet kasattaisiin yhteen paikkaan, niin miten korkeksi se kohoaisi ja miten laajalle levittyisi. Lumi on hyvä lämmöneristäjä vetoisiin taloihin ja edullinenkin. Tänä talvena on mielesä käynyt muutto lämpimämpään paikkaan. Maapallostamme on tullut epävakaa ja siitä saamme syyttää itseämme.
9 comments:
Näin talvella voi jokainen kävellä vetten päällä!
Varsin monet matkustavat kauas katumuksen sakramenttiin Turusta. Kuka mistäkin syystä.
Parasta lienee heittää Herran haltuun koko seurakunta!
Post a Comment