Sodassa on tappamisen meininki

Joulukuun kuudes on muistettava päivämäärä. En tarkoita paraateja, elitististä juhlintaa tai näkyvyyttä. Etten sanoisi läpinäkyvyyttä. Tarkoitan joulukuun kuudetta tavallisen ihmisen näkökulmasta. En vähättele veteraanien ja Lottien panosta Suomen itsenäisyyden puolustamisessa. Tämän päivän tavalliset ihmiset elävät harmaan joulukuun aikaa. Heillä on ajatuksia ja oma tahto. Joillakin on niukkaa ja tiukkaa arjessa selviytyäkseen, mutta sotaan tätä ei voi verrata. En ole koskaan pitänyt sodan romantisoimisesta, sillä sota on tappamisen meininkiä. Eivätkä sodat päättyneet toiseen maailmansotaan. Niitä käydään enemmän kuin koskaan. Sodat ovat kaukana; ajattelemme. Sodasta on tullut viihdettä ja se kauhistuttaa. Köyhyys ei hätkäytä ketään, sillä köyhyys ei enää ole häpeä, vaan välttämättömyys. Vapaus on suhteellinen käsite ja itsenäisyys enemmänkin klisee. Talouselämä päättää kohta yliopistoista, kouluista ja työpaikoista. Minusta itsenäisyydelle pitäisi keksiä uusi merkitys ja nimi, aikaan sopivaksi.

Me sotaveteraanien lapset olemme kaikki sotilaiden lapsia. Me kannamme tietoisesti tai tietämättämme sotaa mielemme pohjalla, halusimme tai emme.