Saturday, March 8, 2008

Kuvschinovin kappeli Turussa


Turun ortodoksisen hautausmaan kappeli on valmistunut
v. 1881 Kuvschinovin kauppiassuvun omaksi hautakappelikseen rakentamana. Osa suvun jäsenistä on haudattu kappelin alle, osa sukuhautaan. Kappeli on pieni, siihen mahtuu kerralla enintään parikymmentä henkeä. Kuva otettu 7.3.2008.

Vahinko ettei kappeliin ollut sisäänpääsyä. Tomera nais-ihminen selitti ettei sinne saanut mennä. Kappeli oli kuulemma siunatussa tilassa. Minä en ole siunatussa tilassa sanan varsinaisessa merkityksessä, enkä muutenkaan tarpeeksi synnitön tämän seurakunnan kirkkoihin tai kappelaihin. Ehkä nämä seurakunnan huolehtijat ja huolenkantajanaiset ovat oikeassa. Ihmettelen vain seurakunnan tämänhetkistä tilaa; keittiöstäkö näitä asioita hoidellaan? Seurakunnassamme olisi tietotaitoa kappelin alttarimaalauksen korjaamiseen tai uuden maalaamiseen, mutta ei se auta, jos päättäjät ovat sokeita kulttuuriarvoille.

Edelliseltä käynniltä muistan lähes turmeltuneen alttaritaulun ja hiirenpapanat alttarilla. Siivosimme ja puhdistimme kyntteliköt ja vainajienpöydän. Pesimme lattian ja ostimme matot alttarille ja eteiseen. Palautimme avaimen kansliaan.

Ulko-oven päällä oleva lasimaalattu risti on varisuttanut maaliaan. Aika ei ole armollinen tässäkään asiassa.

Kuljemme kohti Pääsiäistä. Öljymäellä Juudas kavalsi Jeesuksen. Ystävistään olisi pidettävä kiinni, niin kauan kuin ne ovat ystäviä.

No comments: