MATALEENAN VIRSI

Mataleena, neito nuori, kauan se kotona kasvoi, kauan kasvoi, kauas kuului, tykönä hyvän isänsä, kanssa armahan emonsa. Palkin polki permannosta hänen korkokengillänsä, hirren kynnystä kulutti hänen hienohelmallansa, toisen hirren päänsä päältä hänen kultakruunullansa; rautaisen rahin kulutti astioita pestessänsä, kulman pöyästä kulutti hopiapäällä veitsellänsä. Mataleena, neito nuori, meni vettä lähteheltä kultakiulunen kädessä, kultakorva kiulusessa. Katseli kuvan sijoa: "Ohoh minua, neito parka! Pois on muoto muuttununna, kaunis karvani kadonnut: eipä kiillä rintakisko eikä hohda päähopia, niin kuin kiilsi toiskesänä, vielä hohti mennä vuonna." Jeesus paimenna pajussa, karjalaisna kaskimaissa, anoi vettä juodaksensa: "Annas vettä juodakseni!" "Ei oo mulla astiata, eik' oo kannuni kotona." Pikarit pinona vierit, kannut halkoina kalisit. "Pistäspä pivosi täysi, kahmalossa kanniskele!" "Mitäs puhut, Suomen sulha, Suomen sulha, maitten orja, isäni ikäinen paimen, ruotiruodoilla elänyt, kalanpäillä kasvaellut karjalaisna kaskimaissa!" "Siis mä lienen Suomen sulha, Suomen sulha, maiden orja, isäsi ikäinen paimen, ruotiruo'oilla elänyt, kalanpäillä kasvaellut karjalaisna kaskimaissa, ellen elkiäs sanele." "Sano kaikki, mitäs tiedät!" "Kussas kolme poikalastas? - Yhden tuiskasit tulehen, toisen vetkaisit vetehen, kolmannen kaivoit karkeesen. Sen kuin tuiskasit tulehen, siit' ois Ruotsissa ritari; sen kuin vetkaisit vetehen,

siit' ois herra täällä maalla; sen kuin kaivoit karkeehesen, siit' ols pappi paras tullut." Mataleena, neito nuori rupes vasta itkemähän, itki vettä kiulun täyden, Jeesuksen jalat pesevi, hiuksillansa kuivaeli: "Itsepäs lienet Herra Jeesus, kun mun elkeni sanelit! Pane minua, Herra Jeesus, pane minua, minkäs tahdot, soihin, maihin portahiksi, porttojen polettavaksi, jaloin päällä käytäväksi! Pane minua, Herra Jeesus, pane minua, minkäs tahdot, silloiksi meren selälle, lahopuiksi lainehille, joka tuulen turjotella, joka lainehen ladella! Pane minua, Herra Jeesus, pane minua, minkäs tahdot, tunge hiiliksi tulehen, kekäleiksi valkiahan, joka tulen tuikutella, valkiaisen vaikutella!"

Laulu synnyinseudulle

MATALEENA
Laulu synnyinseudulle
Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1905.

Löytyy netistä osoitteella:
http://pge.rastko.net/dirs/pge/pge05/100172/e100172.txt

Värttinän Mataleena netissä

Värttinän Mataleena - aoittoääni
matkapuhelimeen saatavissa ainakin täältä


ja täältäkin

30 sekunnin näyte

Rajakorven Hannan Mataleenan virsi

Helkalaulut, joita vanhatyylisesti sanotaan virsiksi, eivät aihepiiriltään eivätkä sisällöltään mitenkään liity Sääksmäen Ritvalan kylään. Lauluista tärkein, Mataleenan virsi, on Raamatusta. Raamatun naisista merkittävimpiä oli Magdalan Maria, kansanomaisesti Mataleena, kopea synnintekijätär. Hänen olemukseensa on aikojen kuluessa sekaantunut muita Raamatun ja legendojen naisia, ennen muita samarialainen nainen Sykarin kaivolta. Mataleenan syntitaakkaan on siis tarttunut paljon muidenkin elkeitä, niin että hänestä on luku- ja kirjoitustaidottoman rahvaan mielikuvituksessa sukeutunut oikea syntisäkki. Jeesuksen käsittelyssä Mataleenasta tuli nöyrääkin nöyrempi katuja, joka pyysi päästä enää vain hiiliksi tuleen. Hän on yhä kiinnostava kirjallisuuden kuvauksen ja naistutkimuksen kohde. Tässä Rajakorven Hennan toisinto Mataleenan virrestä.

MATALEENAN VIRSI

Mataleena neito nuari
Kauvan se kotona kasvo
Kauvan kasvo, kauvas kuulu
Tykön hyvän isäns'
Kanssa armahaan emonsa
Palkin polki permannoita
Hänen korkokenkillänsä
Hirren kynnystä kulutti
Hänen hianohelmallansa
Toisen hirren päänsä päältä
Hänen kultakruunullansa
Kulman pöyrästä kulutti
Hopiapäällä veittellänsä
Rautasen rahin kulutti
Astioita pestessänsä
Mataleena neito nuari
Meni vettä lähteheeltä
Kultakiulunen käressä
Kultakorva kiulusessa
katseli kuvans sijoja
Pois on muatoni muuttununna
Kaunis karvani karonnu
Eipä kiiläl rintakiskon
Eipä hohra päähopeeni
Ninkuin kiilsi toisena kesänä
Viälä hohti menneenä vuanna
Jessus paimenena pajussa
Ano vettä juaraksensa
Ei ole minulla astiata
En anna kultakiulustani
Ellen elkes sanele
Kussas kolme poikalastas
Yhren tuiskasit tuleheen
Toisen viskasit veteheen
Kolmannen kaivoit karkeesehen
Sen kun tuiskasit tuleheen
Siit ois Ruotsissa ritari
Sen kun vetkasit veteheen
Siit ois herra tällä maalla
Sen kun kaivoit karkeesehen
Siit ois pappi paras tuIlu
Itseppä liänet herra Kristus
Kuis mun elkeni sanelit
Pane minua minkäs tahrot
Tunke hiiliksi tuleheen
Kekäliksi valkeesehen
Joka tuulen turjutella
Joka laineen larella.

Albert Edelfelt ja Mataleena

Albert Edelfelt (21. heinäkuuta 1854 – 18. elokuuta 1905) oli suomalainen (suomenruotsalainen) taidemaalari.

Albert Edelfelt syntyi Porvoossa. Hänen isänsä oli arkkitehti Carl Albert Edelfelt (kuoli 1869), äiti oli kauppiaan tytär Alexandra Brandt. Albert ihaili Johan Ludvig Runebergiä, joka oli perheystävä, ja hän kuvitti Runebergin runoja. Edelfelt opiskeli Antwerpenissä (1873–1874), Pariisissa (1874–1878) ja Pietarissa (1881–1882). Taiteentukijat olivat alun perin lähettäneet Edelfeltin Antwerpeniin opiskelemaan Suomessa tuolloin arvossaan ollutta historiamaalausta ja suurten dramaattisten kohtausten kuvaamista. Tukijoidensa pettymykseksi Edelfelt opiskeli Antwerpenissä vain lyhyen aikaa ja siirtyi sitten "paheelliseen" Pariisiin, aikansa ehdottomaan taiteen keskukseen. Siellä opetettiin radikaalia uutta taidetta: nykyhetken ja olemassa olevan todellisuuden kuvausta. Edelfelt piti päänsä, ja kotiutui pian Ranskan pääkaupunkiin.

Edelfelt maalasi aluksi historiallisia aiheita (Kuningatar Blanka; Porilaisten marssi; Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista). Maalaustyyli muuttui vähitellen historiallisesta romantismista naturalistiseksi (Lapsen ruumissaatto; Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä). Myöhemmin hän maalasi myös uskonnollisia aiheita (Kristus ja Mataleena). Edelfelt maalasi myös paljon muotokuvia (esimerkiksi Louis Pasteurin, Aino Acktén ja Nikolai II:n muotokuvat) ja jonkin verran maisemamaalauksia (muun muassa Imatrankoskesta).