Iltakävelyllä Jokikadulla

Jokikadun Kulttuurikeskuksella tapahtui 31.5.2008

Kävimme iltakävelyllä Jokikadun ohitse ja näimme että Kulttuurikeskuksen edessä oli iloisia ihmisiä viettämässä rauhallisesti lämmintä lauantai-iltaa.
Ovi oli avoinna ja tietenkin astuimme
sisään koska näkyvää kieltoakaan ei ollut.




Katselimme taiteita ja jutustelimme henkilöiden kanssa. He korostivat sitä että he eivät kaikki ole enää ihan nuoria, vaikka media onkin niin kirjoittanut.



Vartiomies ja poliisit saapuivat paikalle. He ottivat kaikkien paikalla olleiden henkilötiedot ylös ja vasta sitten pääsimme jatkamaan matkaa.






Paikalle saapui viimeisenä KulttuuriKaupunki Turun Virallinen ovientelkijä, joka tuotapikaa toimitti ulko-oven telkemisen. Kuvassa teljetty Kulttuurikeskuksen ulko-ovi 31.5.2008 auringon yrittäessä himmeänä painua sekin hiljaisuuteen.







Kulttuurikeskuksen ulkopuolella kameran linssiin tarrautui ihan ilman lupaa taaskaan kysymättä katutaideteos, Mataleena julkaisee sen tässä ilman lupia, autonomisen ja vapaan kaupunkitaiteen nimissä!

Simon saarella näytti vielä vapaudenlippu liehuvan!

Jokikadun taidetta

Simo ja Siiri

Aurajoessa viipyilevät joutsenet, Simo ja Siiri, ilmestyvät tämän tästä Simonsaaren viereen ruokailemaan. Kulttuurikeskus Jokikatu on nykyään ikävä ja harmaa. Tässä kaupungissa asiat ovat aina vaikeita. Todella luoviin ratkaisuihin ei ole kykyä. Hyöty lasketaan aina lyhytaikaisen mallin mukaan. Saavutettu hyöty aiheuttaa aina jälkivaikutuksia. Lasten ja nuorten kustannuksella sahataan oksaa jolla istutaan. Ovatko kaikki päättäjät lapsettomia vai pelkästään itsekkään näköalattomia.

Toivon etteivät Simo ja Siiri joudu lentämään laajemmille vesille, pois Aurajoesta.

Elokuvaa katsellessa

Andrei Tarkovskin elokuvat ovat elokuvia joissa ollaan rajalla siihen missä taide päättyy ja henkilökohtainen keskustelu voisi alkaa; kaksi subjektia, katsoja ja ohjaaja keskustelevat ikonin eli kameranlinssin heijastaman kuvan välityksellä. Se mitä ikoni katsojalle näyttää, on katsojan henkilökohtainen kokemus. Elokuva synnyttää kehämäisen liikkeen osista kokonaisuuksiin ja takaisin. Jos elokuva on haaste katsojalle, on se myös tutkijalle; on luovuttava perinteisestä tavasta tutkia taideteosta. Itse asiassa käykin niin että taideteos alkaa tutkia tutkijaa. Sukelletaan ihmisen sisäiseen avaruuteen ja tuloksena on ripittäytymisen tunne.



Esimerkiksi Peili elokuvassa eri aikatasot ja muistinkuvat eivät noudata kronologista järjestystä, vaan muisti synnyttää toisen muiston ja myös yksilön muisti suhteessa yhteisön muitiin on eriävä. Syntyy aika jännitteitä. 1900-luku on aina mukana Tarkovskin elokuvissa. Menneiden vuosisatojen historialliset tapahtumat ja maailman taide lomittuvat; aikaan jolloin tiede, taide ja uskonto olivat yhtä. Taide näyttää sisällön ja muodon; sen ytimen jossa on elämän kauneus ja kauheus. Myös iäisyyden aspekti on olemassa.

Kun puhutaan venäläisestä taiteesta yleensä ja yhteiskunnastakin, ei pidä uhohtaa paradoksien merkitystä. Juuri paradoksien kautta aukeavat ns. venäläisen sielun mysteerit. Mikäli venäläinen sielu ylipäätään on selitettävissä.

Kun yksi vaihe päättyy

Kun yksi vaihe elämässä päättyy voi olla varma että jotain muuta tulee tilalle. Yöklassinen soi hiljaa hiljaisessa puutalossa. Tänä yönä ei tarvitse jännittää kukkien selviytymistä mahdollisessa pakkasessa. Näin vartiomiehen päivystävän kulttuurikeskuksen pihalla illansuussa. Ihaili varmaankin taidokkaita graffitteja muurissa ja kertoi niistä innostuneena kännykkäänsä. Olen miettinyt miksi täällä saa rakentaa rumia rakennuksia, muttei maalata graffitteja.

Päivällä pyöräilin Portsan katumarkkinoille. Orkesteri soitti, mutta kukaan ei tanssinut kadulla. Mikaelin seurakunta tarjosi hernesoppaa kaikille halukkaille.

Omenapuiden kukkiessa

Omenapuiden kukissa on jotain hyvin herkkää ja kaunista. Alkukevään herkät värit kuulaassa säässä korostuvat. Sulkeutuivatko Jokikadun ovet nuorisolta ja taiteelta kokonaan. Nuoruus ja luovuus ja erityisesti kekseliäisyys kääntää murheelliset asiat voitoksi on ilmiömäinen. Jokikatu suljettiin, mutta nämä nuoret eivät ole nitistettävissä. Jos nuoriso on saastetta, niin onkohan maaperä kulttuurikeskuksessa saasteeton? Toinen kysymys onkin sitten: Miksi kaupunki ylipäätään pitää noin arvokasta kiinteistöä tyhjillään? Jos NCC saa tontin ja rakennukset itselleen, esisopimusta ei tiettävästi ole, niin kaupunki maksaa saastuneen maaperän puhdistuksen. Tosin sanoen, me maksamme sen. Tontilla on sijainnut tehdastoimintaa kauan: viinatehdas, polkupyörätehdas ja sittemmin autokorjaamo ainakin.


Joutsenet ilmestyivät Simon Saaren ympärille ruokailemaan. Jokikadun Kulttuurikeskuksen väkivaltaisesti autiotetulle pihalle iskee kevätauringon julmat säteet. Unohtunut palapeli uhmaa Turun Kaupungin tilatoimiston anarkiaa.



---

Kokoomus jyllää Turun kulttuurielämässä. Demarit eivät voi asialle mitään, enkä ole varma haluavatkokaan voida. Porin kirjastokuolemissa nähtiin aivan sama poliittinen malli. Onko Turulla oma tautinen mallinsa kirjastojen suhteen?
Illan alueuutisissa tapahtui ehkä tahaton vastakkain asettelu ja arvojen kontrasti kahden ryhmän välillä: Ensin kerrottiin Jokikadun nuorten poistamisesta kulttuurikeskuksesta poliisin avulla, kaupungin toimesta. Sen jälkeen kulttuurikaupunki hankkeen pääjohtaja tulee ruutuun kertomaan kuinka monta miljoonaa on jo luvassa heille. Kenenkähän puolella olivat sympatiat?


Turussa tarvittaisiin toinen lehti vaihtoehdoksi Turun Sanomille.

Pihalla sataa valkoista kukkaislunta. Tuulee hieman. Kirsikkapensas omenapuiden suojassa availee nuppujaan. Kesä tulee. Kesä.

(Kuvia on voimakkaasti pienennetty säästääksemme blogitilaa ja jotta ne latautuisivat hitaimmillakin yhteyksillä. Jos haluat niistä enemmän pikseleitä niin kirjoita kommenttiin toive.

Alkuperäiset ovat kooltaan noin 3 - 4 GB.)