Pro Hellahuone

Pro Hellahuone ajaa kaupungin vuokrapuutalojen asiaa ettei niitä myytäisi. Vetoomukseen voi kirjoittaa nimensä ainakin pääkirjastossa.

Eräs mielenilmaisussa mukana ollut kertoi surullisesta esimerkistä kaupungin menettelystä aikaisemmin. Lähistöllä on talo, josta oli vuosia sitten häädetty vuokralaiset pois. Taloa ei sen koommin ole mitenkään huollettu. Ikkunoissa ja ovissa on vanerit ja rappio on muutenkin täydellinen. Hän toivoi ettei nälle taloille kävisi samoin. Toivon itsekin samaa.

Poliisi kävi nopeasti visiitillä ja ajoi pois. Huusimme poliisille: Kotona nukkuu paremmin, älkää myykö meitä. Poliisi moikkasi ja ajoi pois.

Älkää myykö meitä. Idylli eläköön kauan!

Nämä puutaloasunnot ovat tupakkatehtailija Rettigin työläisille rakentamia taloja. Rettig varmaan kääntyy haudassaan, kuten eräässä kyltissä luki, mikäli nämä puutalot myydään ja asukkaat jäävät kodittomiksi. Näissä taloissa on hämmästyttävän nostalgiset pihapiirit, aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Eivät ne isoja pihoja ole, mutta yhteisöllisiä kyllä. Pakostakin ajattelen että keskiluokka ei ole keksinyt vielä niiden ainutlaatuisuutta ja pilannut niitä.

Tässä kuvassa Petri Rajala laulaa Veikko Lavia. Kylteissä on selvä sanoma Kaupungin vuokratalon johtajille. Älkää myykö koteja. Sikäli kun kuulin oikein oli kyseinen vuokranantaja lausunut medialle että he vain toteuttavat korkeammilta tulleita päätöksi, eivät he voi muuta tehdä. Uskokoon ken tahtoo, minä en usko että näiden talojen myyminen olisi kaupungille rahasampo. Tiettävästi kaupunki on jo myynyt kaikessa hiljaisuudessa kymmenen puutaloa tähän mennessä.

Nämä henkilöt ovat tosissaan. Periksi ei anneta ja Kotona nukkuu paremmin. Niin muuten nukkuukin, vierasta petiä vierastaa ja nukutuksi ei saa.

Tässä hieman kansainvälistä kannanottoa tapahtumiin.

Nämä kuvat ovat Kupittaankadun ja Vuorityömiehenkadun kulmasta. Tänään illalla oli rauhallinen mielenilmaisu vuokratalojen puolesta. Kupittaankadulla on monia puutaloja. Keitaita kaupungissa. Pilaamattomia asuinympäristöjä joiden toivoisi säilyvän sellaisina jatkossakin.

En soisi näiden talojen tarinan päättyvän surullisesti. Helsingissä on erilaisia malleja tällaisiin ongelmanratkaisuihin. Turku laahaaperässä ja on vastahankainen, mutta toivoa sopii että tämä idylli säilyisi edelleenkin. Tämä alue on ainutlaatuinen laadultaan ja hyvin säilynyt asumismuoto ajassamme.

Miten olisi osakeyhtiöittäminen, rakas Turku

Tämä kuva on Tehtaankatu 1:n kadulta otettu kuva.
Olen ihmetellyt kaupungin intoa päästä eroon puutaloistaan. Eikö näitä taloja voisi osakeyhtiöittää, mikäli niitä ei ole ihan pakko myydä, näin asukkaat saisivat mahdollisuuden lunastaa kotinsa ja jatkaa asumistaan niissä.

Tämä kuva on Portsasta, Korkeavuorenkadulla olevan kaupungin vuokrapuutalon pääty. Muistaakseni tuossa pihassa on ainakin kaksi taloa.

Ensi perjantaina Kupittaankadun ja Vuorityömiehenkadun kulmassa on klo 17-18. rauhallinen mielenilmaisu vuokrapuutalojen puolesta.

Tässä vielä Tehtaankadun upea, mutta ränsistymään päästetty aita. Minä nimitän sitä puubarokki aidaksi. Talkoilla tuolla aidalle voisi tehdä jotakin. Jos asuu vuositolkulla jossakin kaupungin asunnossa, voisi tehdä jotakin sen hyväksi. Peseminen ja huonojen kohtien raaputus ei ole vaikeaa. maalaus sentään maksaa maltaita ja vaatii ammattiosaajaa. En usko että kauåunki panisi pahakseen talkootyötä.

Tehtaankatu 1, Piispankatua, kauneusmurha Sinisen talon kohtalona ja porsaanpunainen talo Portsassa.

Tehtaankatu 1. Yksityiskohta komeasta, mutta rapistumaan päässeestä aidasta. Aitaa riittää tontin pituudelta kadunreunalla.

Ihmisellä lienee aina jonkinlainen kaipuu kauneuteen ja tässäkin on saatu kukilla aikaan harmooninen asetelma.

Aidan pylväässä oleva taideteos. Ensin luulin sitä maalien rapautumaksi mutta sitten huomasin merenneidon ääriviivat. Talossa on asunut monta taiteilijaa, säveltäjää ja muita kulttuurihenkilöitä. Joku heistä on tuon kuvan tehnyt.

Kahden puutalon käsittävällä tontilla on iso piha, puita, nurmea ja tilaa juosta ja seikkailla lapsille. Tämä talo ja tontti on kaupungin omistama puuvuokratalo.

Piispankadun talo jossa on muumimainen torni. Kaunis talo jota ihastellessani joku mies sanoi sen vajonneen jo saveen. Kaikkihan täällä saveen vajoaa ellei nosteta ja pidetä huolta.

Sinisen talon haudalla kohoaa kerrostalo. Minusta tässä murhattiin kauneus taas kerran. Jos joku sanoo tuota kerrostaloa kauniiksi, niin ihmettelen kyllä.

Tässä on entinen kotini kauan sitten. Sitä maalataan parhaillaan porsaanpunaiseksi. Minusta sävyyn olisi pitänyt lisätä hieman indigoa, olisi ollut se vanharoosa joka sen alkuperäinen väri on ollut. Raa´ssa auringossa väri näytti todella räikeältä.

Kevennykseksi kaksi sähkökaappi kuvaa.

En ymmärrä paljoakaan koirista. Onko tämä bambi vai koira?

Rajaseutuseurakuntien sisaret

Rajaseutukirkon seurakuntasisaret ajoivat hevosilla, mopoilla, polkupyörillä, hiihtivät ja kävelivät metsäpolkuja. Alussa varmasti oli vaikeaa perille pääsy; teitä ei aina ollut. Ihmisiä asui tiettömien taipaleiden takana. Minulla ei ole selvää toimenkuvaa heidän työstään, ehkä se oli sielunhoitoa, kotisairaanhoitoa ja yksinäisten ihmisten luona käymistä.

Olin kait aika pieni silloin kun seurakuntasisar puhui sokeripaloista ja synnistä. Sokeripaloja oli sokeriskoolissä ja jotkut tuhmat lapset ottavat sokeripaloja omin luvin ja se oli synti.
Nykyään olen lopettanut sokerin käytön kokonaan sillä sokeria saa kyllä riittävästi ruoan mukana, ellei ole tarkkana liikaakin. Tämä ei johtunut synnistä, vaan oivalluksesta.

Seurakuntasisaret vaihtuivat lähes yhtä tiuhaan kuin papitkin. Olen kuullut että heidän moraaliaan vartioitiin kyläläisten toimesta, mutta kuten pappejakin, myös sisaria kohdeltiin kuin piispaa pappilassa.

Pastori Arvo Salomaa oli aikaisemmin ollut Lapissa matkapappina. Siellä työntekijät viettivät kuulemma paljon vapaa-aikaakin yhdessä. Kivilahden rajaseutuseurakunnassa se ei toiminut. Salomaan oli löydettävä vaimo itselleen passariksi ja muistelen hänen löytäneenkin.

Seurakuntasisarilta edellytettiin antautumista työlleen. He eivät olleet naimisissa olevia naisia silloin. En tiedä oliko heidän annettava naimattomuuslupaus tuolloin? Nykyään lienee toisin. Ja onko enää kyseistä ammattikuntaa olemassakaan.

Kunnalla oli käytössä juustohöylä, valtiolla leikkuri, mutta kirkko käytti kirvestä...

Kivilahden rajaseutukirkko täyttää 60-vuotta tänä vuonna ja juhlistaa juhlapäivää juhlamessulla kirkossa 17.8. 2014.

Kirkko valmistui ja aloitti toimintansa 1954. Ennen sitä Kivilahtelaiset kävivät kirkossa Enossa. Oli toki palveluksia kaiketikin koululla ja johtajaopettaja Pekko Rastas toimi urkurina ja esilaulajana. Hänen tyttärensä, opettaja Marja-Terttu Karvinen jatkoi keikka urkurina pitkälle 1990-luvun alkuun. Varsinainen kanttori oli Onni Tanninen. Taivaan Otto eli Otto Hämäläinen oli yleismies ja keräsi kolehdit, kaunisti kirkon kukilla ja huolsi sankarihaudat. Koko joukko naisia toimi seurakunnan hyväksi, ketään mainitsematta, mutta ketään unohtamatta.

Piispa Eino Sormusta on paljolti kiittäminen oman rajaseutukirkon rakentamisesta. Hän kävi Kivilahdessa 1939, ja 1940, välirauhan aikaan, perustettiin Koitereen kirkon kannatusyhdistys. Yhdistys haki avustusta Ilomantsin ja Pielisjärven seurakunnilta. Ilomantsin kirkkoneuvosto ei antanut rahaa. Kauppiaat Antti ja Sylvi Penttinen lahjoittivat puolitoista hehtaaria maata kirkon ja pappilan rakentamista varten.

Ajat olivat ankarat, eikä rahaa juurikaan ollut. Suunnitelmat olivat alkujaan hieman suureelliset, ainakin näin jälkikäteen ajatellen. Onneksi näin, sillä loppusiunauksen saanut kirkkorakennus on juuri sopiva. Piispa Eino Sormunen kävi muuraamassa kirkon peruskiven. Arkkitehti Toivo Pellin suunnittelema kirkko valmistui 1954 ja vihittiin käyttöön 11.5. 1954. Kellotorni rakennettiin kyläläisten talkootyönä. Ei se ollut korkea, mutta toimitti asiansa, kirkon kello on entinen Lavasaaren kirkon kello. Lavasaaresta saatiin muutakin lahjoitusta Koitereen kirkkoon. Kylän ompeluseura oli todella tehokas ja asialleen omistautunut, sillä sen ansiosta saatiin Alttarikrusifiksi, urut ja astiasto. Krusifiksin on veistänyt Uuno Poikonen. Kirkkosali on karun kaunis ja yksinkertainen. Kirkossa on 120 istumapaikkaa.

Kirkko sijaitsee Taivaanpankolla, korkean mäen päällä. Sieltä on kaunis näköala Koitereelle ja kylälle.

Ilmeisesti Koitereen kirkko oli ponnahduslauta lähes kaikille siellä toimineille papeille. He näyttävät siirtyneen kirkkoherroiksi, kuka minnekin. Pastori Arvo Salomaa jäi eläkkeelle toimittuaan pitkän rupeaman rajaseutupappina. Hän johti matkoja Jerusalemiin ja oli myös kova laulamaan. Kerran hän intoutui veisaamaan koleassa tuulessa hautausmaalla siunatessaan vainajan. Me palelimme ihan oikeasti silloin.

Pastori Toimi Kauppinen on ollut kyllä "työnsankari" sillä historiikin mukaan hän toimitti ensimmäisen vuoden aikana 31 Jumalanpalvelusta,110 hartausseuraa, 56 kastetta, 21 sairaskäyntiä, 16 hautausta, 3 vihkimistä ja sen lisäksi hän kävi metsäkämpillä hartaushetkiä pitämässä. Lisäksi olivat vielä pyhäkoulut ja rippikoulut.

Piispa Olavi Kares tavallaan naulasi Kivilahden kirkon arkkuun naulansa ja siirrätti kirkon Naarvaan, koska se oli hänen mielestään enemmän rajalla. Kivilahti oli hänen mielestään etumaan kylä. Voi sanoa että minkä piispa Sormunen rakensi, sen Kares hajotti. Piispa Kares edusti aikoinaan minulle ahdasmielistä, konservatiivistä ja taiteen ja kulttuurin vihollista. Piispa Sormunen oli suveneeri henkilö; leikkisä ja hyvä suustaan. Sormusten sukututkimus paljastaa hänen olevan samaa sukua äitini äidin puolelta.

1980-luvulla Suomen luterilaisen kirkon keskushallinto iski silmänsä rajaseutuseurakuntiin. Ne siirrettiin paikallishallinnon alaisiksi. Papit sanoivat kuuluisan lausuman ääneen: kunnalla oli käytössä juustohöylä, valtiolla leikkuri, mutta kirkko käytti kirvestää. Ilomantsin seurakunnalla ei ollut resursseja palkata pappeja ja rajaseutukirkot toimivat jatkossa satunnaisesti. Koiterekirkko palvelee ainakin kesäisin lomalaisia kerran Partalanrannan ulkoilma kirkkona. Rakennukset säilyvät; kirkkoja harvemmin puretaan tai päästetään lahoamaan. kirkkojen merkitys maaseutujen kyläkuvassa on keskeinen.

Pastori Seppo Kuosmanen viimeinen kirkon pappi, toimittaa messun 17.8. 2014 klo 13.00. En tiedä onko juhlakahvitus kirkon pienessä seurakuntasalissa vai Kylätalolla.

Purjelaivoja katselemassa ilman nostalgiaa ja kaihoa

Hieman pettynyt olo. Osa purjelaivoista oli jäänyt saapumatta Turkuun. Vanha museolaiva, kolmimastoparkkialus Sigyn, joka on suosikkini, on pysyvästi Aurajoessa. Tämä vanhafrouva ei seilaa enää suurille merille kuin muistoissa. Kuvassa perän koristeellista ornamentiikkaa.

Pikkuruinen veistos kivetyksellä. En tiedä mikä on nimensä, mutta hauska se on. Toivon sen säilyvän kauan. Säilymistä edistää lähes huomaamattomuus. Se tulee näkyväksi vain jos osaa katsoa sitä. Hieman lähempänä kaupunkia on Eila Hiltusen merenneidon pyrstö veistos. Olen jo ainakin kerran kuvannut ja laittanut kuvan aikaisemmin tänne, joten nyt en laita.

Huomenna laivat lähtevät pois. Aikaisemmin olemme olleet katsomassa laivojen lähtöä, mutta nyt mietityttää. Ei tullut nosteista ja nostalgista oloa. Joskus on jopa ollut yhteisöllistä tunnelmaa. Ehkä tutut merimiehet ja naiset ovat kuolleet tai eläköityneet jonnekin. Aika on lahjomaton ihmisille.

Suuria purjelaivoja edusti Mir eli rauha. Se on näitä todella suuria ja komeita purjelaivoja. Taisi olla ainoa lajissaan nyt Turussa käymässä oleva suuri purjealus.

Sää oli mukavan tuulinen ja vilvokas. Kävelimme varmasti monta kilometriä jokirantaa pitkin. Ihmisiä oli jonkin verran liikkeellä, mutta ei tungokseksi asti.