Sota-ahistus IV

Kuukausi sitten alkanaut Ukrainaan hyökkäys jatkuu. Mitä mahtavat miettiä pakolaiset, äidit ja lapset, sulavien lumivallien hiljaisuudessa savolaisessa luksus talossa. Aurinko on pilvien takana, hanki kantaa lapsien kävellä. Koska saapuu rauhan kevät ja kesä. En ala vihata venäjän tavallisia kansalaisia,sillä he eivät ole vastuussa Eliitin teoista, he jakavat viimeiset purkkinsa hilloa ja sieniä lähimmäistensa kanssa selviytymisen kovassa leikissä vuosisatojen läpi. Kielet politisoituvat ja eikä siinä ole mitään järkeä. Yksikin seurakuntalainen pelkää hullua pomminheittäjää ortodoksisen kirkon tontille, sitä ei ole, eikä toivottavasti tule, Pelot ovat monet itse kullakin. Mihin ilo katosi elämästä. Muutama vuosi Uhtualla käydessäni eräs outo mies tuli sanomaan että:"Teidän suomalaisten ei tarvitse pelätä että me hyökkäisimme sinne, tiet ovat niin huonot etteivät ne kestäisi sotakalustoa, olette varmaan tullessanne pannut asian merkille." Ajattelin Raatteen tietä ja taisteluja joissa ukrainalaisia sotilaita kuoli vereen ja paskaan. Toivottavasti emme kaivale taas ruokapakkeja ja ruumiita sotien jäljiltä samoilta alueilta tulevaisuudessa.