Maru kertoo uima-allas muiston

Jäljelle jäi rampa puu. Piha on erilainen, kuten aina poikkeustilan jälkeen pihat ovat erilaisia. Jos joku uskoo Koronan jälkeen kaiken muuttuvan samaksi kuin ennen Koronaa. Ei se niin mene. Kaikki muuttuu pysyvästi. "Ei täällä ole mitään pysyvää..." " Pieni poika(5v.) seisoo pelosta ja kylmästä sekaisin uima-altaassa, joka oli hilattu pari metriä korkealle. Tulin pihalle ja aloin pelastustoimet. Kysyin rotevalta mieheltä että onko heillä portaita joille voisin kiivetä ja pelastaisin lapsen. Tyly oli vastaus ja luulen että hän ei olisi antanut vaikka olisi ollutkin. Huusin lapselle että yritä kävellä reunan luo. Lapsen isä seisoi rotevtevan serkkunsa ja tämän vaimon kanssa tarkkailemassa. Tiesin etteivät he auttaisi minua ja vaarassa olevaa lasta. Lapsi sai haparoitua reunaan ja sitten hän lipesi. Sain hiuksista kiinni ja vedin pinnalle, ja huusin että Otan reunasta kiinni. Hän sai otteen reunasta ja keplotteli reunan yli. Otin vastaan ja kukaan ei tullut auttamaan. Missä ovat lapsen vaatteet? Mistä minä tiedän sanoi mies kylmästi. Nämä ovat mieheni äidin sukua nämä ihmiset. Tappajien sukua. Odotin että he alkaisivat ilkkua. Miksi lapsi oli joutunut vaaralliseen paikkaan? Ite se halusi sinne joten nostin hänet sinne. ( Saman olin kuullun anopilta vähän joka käänteessä. Silloinkin kun antoi pienille pojilleni räjähtävän sotamuiston.) Miksi he halusivat lapsista eroon? Siksi että olivat vieraantuneita tappajia sielultaan. Siitä lähtien elin jatkuvassa pelossa. Sanoin miehelleni että jos lapsi olisi hukkunut, olisit saanut syytteen kuolemantuottamuksesta. ( Paitsi että minä olisin ollut lirissä koska olin ollut silloin sisällä vassassa, enkä läsnä paikalla valvomassa.) Maru veti henkeä ja kiitti Luojaa että oli järjissään vielä.