Tuesday, July 23, 2019

Heinäkuun 23. päivä

Joensuun kaupunki kuvittelee kaiketikin olevansa metropoli, tai kuvittelee tulevansa sellaisiksi. Pielisjoki ranta on kohta täynnä "pilvenpiirtäjiä" vaikka maaseutu alkaa ihan heti keskustasta pois mentyä. Ilmeisesti kaupunkien tiivisrakentaminen on koko Suomen tavoite. Penttilän kaupungiosa on muuttunut siistiksi persoonattomiksi puutalokerrostalojen alueeksi, jonne arvatenkin muuttaa muita kuin alkuperäisiä sahatyöläisiä. Kuulin että kaupungissa on tehokas hyväveliarkkitehti kaavoittamassa. Ei ole kokenut hylkyä yhdessäkään kaavoitus asiassa. Kaipa sielläkin lienee valitettu tuloksetta. minulle Joensuu on lähinnä läpikulkupaikka, ei muuta.


Kuvan nimi on Vesen voima.
Turussa on edelleenkin torin ympäristössä liikkumiskaaos. Eilen jouduin kävelemään ihan pakosta puutunnelissa. Seinä tuli vastaan, piti koukata Fortunakorttelin kautta ulos. Tunneli päättyy Börsin, sitä puretaan. Ehkä olisi hyvä laittaa opastetta, ja voi olla että Fortunakin on sulki kohta sillä siellä porattiin reikää kävelykäytävään. Ei hotsita keskustaan meno yhtään. Kuvatkaa hyvät kaupunkilaiset torin ympäristöä, niitä kuvia tarvitaan varmasti myöhemmin dokumetteina.

Poliittiset suhteet kummassakin kaupungissa lienee samat: Kokoomus, demarit, ja Joensuussa keskusta käyttävät valtaa. Mikä lienee vihreiden merkitys näissä poliittisissa kuvioissa.

Tulossa kuuma päivä koko Suomeen.

No comments: