Wednesday, April 17, 2019

Suuren viikon valoa

En tiedä vaikuttiko toriparkin rakentamisen seisokki, vai mistä johtui kaupunkiympäristölautakunnan päätös, ettei Portsan kiisteltyä ja täysin järjetöntä rakennussuunnitelmaa toteuteta kuin yhden kerrostalon osalta. Ei kahta kerrostaloa, eikä maan alaiseta parkkipaikkaa. En kyllä pidä tuosta kerrostalostakaan jota havitellaan rakennettavaksi melkein jugend talon päätyyn kiinni Puistokadulla. Lisäksi viheralueita ja puistomaisuutta ei nyt sitten tuhota tältä osin.

Oli miten hyvänsä, en pidä näistä keskusta-alueen tiivistämisrakentamisia ilmastonmuutos ystävällisyyden nimissä. Jokaista keskustan torpattua maankäyttöoikeutta vastaan saavat grynderit korvaavan tontin, useimmiten kaavamuutoksen avulla itselleen.

Toriparkkin rakentamisesta seuranneet vajoamiset näkyvät selvästi amatööreillekin. Vanumamman talon edustallakatu on kalteva ja monttuun viettävä ja aiheuttaa tunteen että valuu monttuun. Erään liikkeen tavarat Vanumamman talossa eivät enää pysy hyllyissä koska talo elää monimuotoisesti. Hyllyt ammottivat tyhjää ja muutto muualle vapun jälkeen on totta.

Tänään lentävät kurjet pohjoiseen suurin auroin.

On Suuren viikon keskiviikko. Auringon valo on kaikkinäkevää.


No comments: