Friday, September 21, 2018

Uusrahvaanomainen kaupunkimme kelluu sameassa kuplassaan

Timo Soini, ulkoministerimme, on saanut luottamuslauseen eduskunnalta. Minusta hän olisi tehnyt hyvän teon jos olisi lopettaa ministerin pestinsä. Nämä herrahissihyvävelikaverit voisivat mennä jo historianhämärään. Oli niin tai näin, meitä kusetettiin taas.

Riviseurakuntalaisetkaan eivät näämmä ole tasaveroisia. Tähän tulokseen tulin viimeistä Kupolia selatessani. Joissakin näyttää olevan jotakin ylivertaista elossa ja kuolossa. Seurakuntakupla posahtaa puhki viimeistään seurakuntauudistuksen myötä. Ei siinä auta kyläilyt arkkipiispan luona kahvia ja pullaa pupeltaen. Kirkkorakennuksesta ja sen kohtalosta ei saa puhua koska rakennukset eivät ole Turussa pysyviä, etenkään vanhat ja kauniit.

Uusrahvaanomainen kaupunki tämä on. Torille voisi rakentaa raviradan ja peliluolan toriparkkihalliin. Autoja ei riitä parkkihalliin, eikä keskusta kehity toivotulla tavalla, se kuihtuu ja väestö vanhenee, eikä rollaattorit tarvitse parkkihallia. Autiohin parkkihalleihin pitää keksiä toimintaa, perustetaan toimikuntia sillä aikaa kun nuoriso leikkii puukkohippajaisia ja muuttaa ulkomaille.

Keskellämme on näkymättömien ihmismeri. Heitä ei kukaan huomaa tai kaipaa ennen kuin on myöhäistä, sillä kaikella on rajansa, ihmisen siedollakin. Sillä ihmisiä ei käsitellä roskina, vaikka natsismi nostaakin päätään ja heillä on perinteensä.

En ole koskaan pitänyt ihmisistä jotka osaavat sanoa haista paska niin fiksusti että sitä pitää kohteliaisuutena.

No comments: