Wednesday, June 22, 2016

Juhannus I

Vene on suomalaisille ollut elintärkeä kulkuvälinen hevosen ohella ja tietenkään ei pidä unohtaa suksia. Nyt on veneiden aika, sillä pian on Juhannus. Minulle tutuin vene on savolainen kirkkovene, se polveutuu viikinkien venemallista.

Aikoinaan Kivilahden kansakoulussa 1900-luvun alusta, yli sodan, oli opettajana Liisu Poijärvi. Hän opetti myös syrjäseutujen korpikylien lapsia kiertokoulussa. Hän oli lähtöisin Helsingistä ja oli Poijärvien sivistynyttä kulttuurisukua. Hän oli neiti-ihminen ja hyvin siveä, kuten opettajaneidit tuona aikana olivat. He olivat uranaisia jotka antoivat kaikkensa kansan sivistämiselle. Hänellä oli kesämökki lapsuuteni maisemissa Koitereella.

Hänellä oli vene jossa ei ollut tullitappia ja reikää jonka kautta veneeseen kertynyt vesi valui pois. Kun soudettiin tapin piti olla reiässä ettei vene täyttyisi vedestä. Liisulla ei veneessä ollut reikää, eikä tappia, se oli hänen mielestään rietasta ja johti ajatukset pahoille poluille. Liisu kuoli joskus 1950 luvulla. Hänen hirsimökkinsä huutokaupattiin omaisten toimesta ja isäni osti sen talousrakennukseksi.

Vene oli Koitereella välttämätön kalastuksessa ja kulkuvälineenä, kun käytiin kylillä kaupoissa.

No comments: